Messujen monimuotoista antia

Viime viikonloppuna oli ilo ja kunnia päästä pitämään omaa osastoamme Suomen suurimmille apuvälinemessuille.

Torstai olikin pyhitetty alan ammattilaisille, perjantai ja lauantai oli yleisöä varten. Joukkoon mahtui jos jonkinlaista kulkijaa.. Kun ilmaista sälää jaetaan, ihmisten piheydellä ja ahneudella ei ole mitään rajaa. Olipa kyse sitten esitteistä, kynistä tai ihan vain purukumista.
Hilpeyttä herättävät aina ne, jotka silmät kiiluen yli äyräidensä messuroinaa pursuavien pakaasiensa kanssa hyökkäävät osastolle ja tunkevat kahmalokaupalla karkkia, kyniä, esitteitä ja mitä nyt vain käsiinsä saavat armoa huutaviin kangas/muovikasseihinsa. Ja ei, en nyt puhu ala- ja yläasteikäisistä lapsukaisista. Vaan ihan oikeasti aikuisista ihmisistä. Oikeasti. Yrittäkää nyt edes..

On parempi, ettette omin nokkinenne mene painelemaan nappuloita, vaan on fiksumpaa pyytää esittelijää kertomaan laitteesta. Kyllä, pesevä ja kuivaava wc-pytty on terveen ihmisen mielestä hupaisa vekotin (koskee myös allekirjoittanutta). Mutta tiedättekös, on ihmisiä, jotka eivät mielellään enää aikuisena antaisi toisten pyyhkiä perseitään, siksi se on aika nerokas laite. Älä kuitenkaan painele nappeja ja poista ominpäin suojakupua. Vaatteesi kastuvat. Ylipäätään, älä koske mihinkään, minkä toimintamekanismista et ymmärrä mitään.

Kyllä, voit kokeilla porrashissin kyytiin menemistä, se kestää 250 kiloa, kun pyydän sinua siirtymään keskemmälle, jotta crocsiesi reunat eivät jää mihinkään väliin, älä änkyröi vastaan, vaan tee kuten pyydetään ja ole kiltti, älä huutele joutavia puujalkavitsejäsi/tuuleta siellä ylhäällä ollessasi. Vaikutat kaikkien mielestä vähän tyhmältä, kun päälläsi on kuitenkin järjestysmiehen huomioliivi. Et toki välttämättä messuosastollamme pyörivän vaimosi(?), joka on hamstrannut messuroinaa peräti kuuden muovikassillisen verran. Eikä mikään tunnu siltikään riittävän.

Messuilla kävi yli 10 000 ihmistä näiden kolmen päivän ajan. Mielenkiintoa herätti selkeästi eniten juuri se Pytty, mutta myöskin siirrettävät tukikahvat Rothilta. Oli mukava kohdata erilaisia ihmisiä, oppia lisää tuotteista ja ennenkaikkea myös nähdä oman työnsä tulos. Lisäksi muistin jälleen, että vaikka kuinka joskus omat asiat tuntuvat maailmanlopulta, elämäni on siltikin aika helppoa. Arvostan enemmän terveyttä, niin omaa kuin perheenjäsentenikin.

Muistin myös sen, ettei pyörätuoli tee välttämättä kenestäkään sen vammaisempaa tai vajaampaa kuin me muutkaan. Me kaikki olemme psyko-fyysis-kognitiivisia olentoja, onneksi nykyään asiat saa kokea niin monin eri tavoin. Ja pyörätuolissa istuvat lapset kinastelevat, kiukuttelevat, ovat karkeille persoja ja samalla lailla vahdittavia kuin ominpäinkin liikkuvat. Kehitysvammainen lapsi, aikuinen tai nuori näkee ne pienet hienot asiat, joihin normikansa ei edes kiinnitä huomiota.

Kaikinpuolin olin enemmän kuin tyytyväinen messujen antiin ja lähden ilomielin mukaan toistekin. Jos en näytteilleasettajana niin vieraana.

Luomisen tuskaa

Hallo vaan kaikille.


Olen vakaasti päättänyt pitää blogiani päivitettynä ja itseni päivettyneenä. Lopputulos on kuitenkin viimeiseltä viikolta seuraava: pari perhanan tyhjänpäiväistä tekstiä, jotka poistin helvettiin kuormittamasta googletiliäni. Turhaa lätinää ei yhtään mistään ja asian vierestä. Syysdebistä ja ties mitä.

Stressiä, treeniä, punaviiniä ja Kotiteollisuuden keikka lauantai-iltana. Ja olen talvenvaalea, edelleen vittuuntunut ja äärimmäisen stressaantunut, tosin Jouni Hynysen nimmarilla varustettu. Se joka nyt kertoo minulle että se punaviini ei varmasti poista stressiä..niin voin kertoa, että ei sitä tee proteiinijuomakaan, joten..

Nojuu, pelleilyt taas sikseen.. Olen tämän iltapäivän ollut Tampereella rakentelemassa messuosastoa firmallemme. Kyseessä on Apuväline, Hyvinvointi ja Koti-messut 10.-12.11. 2011. Hyvin tärkeä tapahtuma alaani, koulua ja asiakkuuksien luontia silmälläpitäen. Osaston suunnittelu ja toteutus on osa näyttötutkintoani ja voisin sanoa, että olen ainakin nyt ihan tyytyväinen lopputulokseen. Yksi asia tosin saa hämmästymään. Se, miten voinkin stressata  ensin mainoskynistä, sitten kosteuspyyhkeistä, lopuksi ahdistaa valaistus, sitten vielä ne perkeleen mandariinit(visuaalisesti miellyttävä ja asiakkaille annettava yksityiskohta), vichypullot(meitä asentajia varten) ja suklaakonvehdit (viikonlopun makea ja visuaalisesti miellyttävä yksityiskohta). En voinutkaan kuvitella miten paljon voi aiheuttaa päänsärkyä jotkut pikku pikku yksityiskohdat. Ainiin ja ne pikku purkkapaketit. Ja olihan valaistus ok? Missäpäin on pistorasiat? Tänään revin hiuksia päästäni kun esittelykamoista osa tuli odotettua myöhemmin paikanpäälle. Ja puhumattakaan uutuustuotteesta, joka oli tarkoitus esitellä messuilla jonkinlaisena prototyyppinä. No ei ole ei. Kun eivät saaneet aikaiseksi valmistajan tehtaalla jne. Yhdessä vaiheessa siteerasin Heikki Silvennoista "voi helvetin perse, kaikki menee päin vittua saatana!".

Mutta nyt tilanne on aika pitkälti hallinnassa.. messuesitteitä myöten. Saa nähdä, millaiseksi meno yltyy viikonloppua kohden. Kunhan saan ne hemmetin mandariinit, purkat, kosteuspyyhkeet, kynät ja esitteet mahdollisimman visuaalisesti esille..

Kyseessä on siis Suomen suurimmat apuvälinemessut. Meillä on tuotteet, jotka helpottavat arjessa monin eri tavoin. Kun ihmisen liikuntakyky alenee syystä tai toisesta, tulee niistä itsestäänselvyyksistä, kuten hygienia, ovesta ulos/sisäänmeneminen ja yleensä liikkuminen ja harrastaminen, elämääkin suurempia asioita. Kun alunalkaen kuulin tästä yrityksestä ja sen perustamisesta, naureskelin. Vai että pesevä/kuivaava wc-pytty.. Kuka nyt ei muka pysy pystyssä suihkussa kun siellä on ne seinätkin.. no okei mummot..

Ikää kun karttui ja kävin jossain vastaavissa tapahtumissa, mieli muuttui kun alkoi ymmärtää asiaa. Viimeistään siinä vaiheessa se iski alitajuntaani kuin skinheadin rautaputki somalin takaraivoon, kun koko polvinivel paukahti sijoiltaan Body Combatissa. Ensimmäinen viikko meni koko jalanmentävän tuen kanssa täysin riippuvaisena muista ihmisistä. Nukuin ekat yöt sohvalla, jotta ehdin tarvittaessa vessaan. Odotin Henrin isää kotiin, että pääsen suihkuun iltapäivällä kun olin käytännössä yksijalkainen. 6 viikkoa muista riippuvaista, epäaktiivista elämää.. voin kertoa että ei ollut millään muotoa kovin herkkua.

Ei tilanteeni ollut niin kamala. On työikäisiä, nuoria, terveitä, ihan lapsia, jotka menettävät liikuntakyvyn ja motoriset taidot joko halvaantumisen tai jonkin viheliäisen neurologisen sairauden johdosta. Olen fyysisesti kohtalaisen hyvässä kunnossa ja polvesta meni vain ristiside ja nivelkierukka rikki. Muuten olen ok.
Mutta tämä kaikki voi olla katoavaista. Niin minä, kuin sinä voi yhtäkkiä kaatua, joutua onnettomuuteen, sairastua neurologiseen, painajaismaisen nopeasti rappeuttavaan sairauteen, tai pelkästään sairaalabakteeri voi tuhota terveyden lopullisetkin rippeet. Vaihtoehtoisesti iloinen raskaus voi päättyä huoleen ja suruun, säilyykö lapsi hengissä ja kehittyykö normaalisti ja mistä saadaan lisäapua, jos sitä tarvitaan?
Siksipä, yritän aina muistaa sen että kun nousen tästä koneeni äärestä vaikka pesemään hampaitani, se käy hetkessä, tai kun sinä nouset hakemaan lisää kaljaa, se käy käden käänteessä. Jollekin toiselle se vaatii aikaa ja suunnitelmallisuutta.

Suomea parjataan kusipäisten poliitikkojen, junttien Tallinnanreissaajien ja huonojen euroviisuhittien takia(jos Lordia ei lasketa). Meillä tosin on vammaispolitiikka kohdillaan. Kun sairastut, käy sosiaalityöntekijä vammaisyksiköstä, fysioterapeutti ja toimintaterapeutti katsomassa kotiasi, jotta siitä saadaan mahdollisimman esteetön. Joskus on pakkotilanne muuttaa hoitokotiin asumaan, mutta monissa tapauksissa pyritään jollain lailla löytämään ratkaisu, että ihminen saa olla kotonaan. Jokaisen perusoikeuksiin kuuluu, että kotona on hyvä olla.

Osasto 906, 10.-12.11.2011 Tampereen urheiluhalli. Tervetuloa rohmuamaan kyniä, mandariineja, suklaata ja purkkaa, senkin ahneet pikku riiviöt.