Pese kehosi ja poista syntisi

Voi hyvän tähden tätä elämää.. edellinen merkintä melkein kuukausi takaperin ja aivan juosten kusten kirjoitettu. Mitä lie liikkui päässäni, paitsi tietysti ne ikävät tapahtumat viimeaikoina.

Jostain syystä minulla on ollut tukoksia chakroissa tai sitten olen vain ollut tavattoman laiska ja täysi velliperse. Hylkäsin salin, liikunnan ja söin ihan mitä sattuu tuossa kaiken kiireen keskellä viime keväänä. Pääasiassahan olen pioneerikarppaaja jo vuodesta 2007. Noudatan ruokavaliota vaihtelevan tiukasti, pääasiassa välttämällä viljaa, sokeria ja tärkkelystä. Viimeaikoina on takamus levinnyt siihen malliin, että jos en nyt asialle jotain tee, olen pian yksi niistä Suomi-mammoista crocseissa, jotka loukaantuvat Hägglundin ja Audimiehen seksistisistä kommenteista.
Luulenpa, että treenasin yhteen aikaan vähän liikaakin ja olisiko elimistöni jotenkin palanut loppuun ja vaatinut taukoa? En silloinkaan ollut tyytyväinen kehooni.. olisi varmaan hyvä vain hyväksyä itsensä ja se olisi tie parempaan elämään. Ostanhan minä vaatteeni vielä normikokoisten puolelta.

Harjoittelin parin viime viikon aikana luopumista punaisesta lihasta ja siirtymällä hiljalleen kasvisvoittoiseen ruokavalioon. Olo on yllättävän virkeä ja energinen. En nyt kovin orjallisesti istu finelin sivuilla syöttämässä tietoja mutta lasken suunnilleen kaloreiden määrän, hiilihydraatit ja proteiinit. Tänään on sellainen fiilinki, että voisin vaikka hilpaista punttirääkille ja vetästä koko kehon kerralla ja huomenna rentouttaa itseni uimalla rauhallisemmalla tempolla. Takana on 8 tuntia syvää unta ja olisin kyllä voinut aikaisemminkin nousta.

Tämänhetkinen tavoitteeni olisi vain saada elimistö puhdistettua kaikesta kamalasta, mitä sinne on viimeisen reilun puolen vuoden aikana syötetty ja luulenpa, että pelkoni metrin levyisestä perseestä alkaa syksyä kohden hiipumaan.
Helppoahan tämä elämäni olisi, jos olisin sellainen läpipasko, joka voisi syödä perhepizzan päivässä lihoamatta minnekään. Kiitos vaan geenieni, olen jäänyt vaahtosammuttimen pituiseksi ja lihoan puoli kiloa pelkästä Hesburgerin mainoksen katsomisesta.

Ajattelin, että voisin päivittää blogiani enemmän kun kertoisin kuinka tämä on edennyt. Ruokavaliotani kutsun semivegaaniseksi (onko se muuten fleksausta?). Se tarkoittaa sitä, että voi ja kerma vaihtuivat oliiviöljyyn ja maitotuotteet pääasiassa soija- ja kookostuotteisiin. Raejuusto nyt on poikkeus, sekä satunnaiset ateriat kalalla, äyriäisillä ja kanalla. Muuten olen korvannut lihan tofulla. Kananmunaa satunnaisesti.
Tällä nyt mennään alkuun ja olen todennutkin että vegeruoka on yllättävän täyttävää ja siitä riittää energiaa pitkälle. Syön edelleen sen pari- kolme ateriaa päivässä mutta en ole juuri lainkaan nälkäinen.
Lopunelämää ei tällaisella voi, eikä kannata jatkaa, varsinkaan kun en käytä viljatuotteita, perunaa enkä riisiä. Hedelmiäkin aika vähän. Mutta mennään nyt kuukausi ensiksi ja katsotaan mitä tapahtuu.

Tein aamulla elämäni ensimmäisen soijalatten. Siitä tuli yllättävän hyvä kun laitoin vähän makeutusjauhetta sekaan. Aamupuuroni koostui pellavasiemenrouheen ja soijajugurtin sekoituksesta.

Kuukauden päästä kerron uudesta joogaharrastuksesta, Intiaan muuttamisesta talveksi ja Greenpeaceen liittymisestä. Silloin minut saa ja oikeastaan pitää viedä pakkohoitoon.

Mustia vuosia.

Perhesurmia, velkahelvettejä, säästöjä, kriisejä ja kaikkea maanpäällistä helvettiä. Viimeisten kahden vuoden aikana Suomen kansaa on järkyttäneet tapahtumat, joissa viattomat ovat saaneet kärsiä tai pahimmassa tapauksessa surmansa.
Viimeisin tapaus oli Vantaalla, kun isoisä meni junan alle kolmivuotias lapsi sylissään. Juuri kun olimme hädin tuskin toipuneet Pomarkun tapauksesta.. Hyvinkäästä puhumattakaan. Hyvinkääseen en paikallisena edes voi ottaa kantaa, koska tapaus järkytti itsenikin, muka kovakuorisen paskiaisen.


Aikuisen tehtävä olisi suojata jälkikasvuaan ja ihmisluontoon kuuluu, että suojataan muutenkin heikoimpiaan. Miten asiat ovatkaan voineet
kääntyä siihen pisteeseen, että ne suojattavat kärsivät ja menettävät henkensä?
Miten tämä on mennyt tällaiseksi? Mielestäni syy on siinä, että ihmiset eivät välitä toisistaan enää ollenkaan. On menty sellaiseen tilaan, jossa kenelläkään ei ole mitään väliä ja keskitytään selviämään päivästä toiseen. Tai sitten se toinen ääripää, joilla on asiat liiankin hyvin.
Missä vitussa on se lähimmäisenrakkaus, aito välittäminen toisista ja solidaarisuus? En ole kommunisti enkä muutenkaan mikään hippi. En tarkoitakaan sitä että rajat auki ja kaikki tänne, kyllä tänne mahtuu. Kyse on meidän oman maamme kansasta, joka voi pahoin niinsanotussa hyvinvointiyhteiskunnassa.


Eräs ystäväni sanoi, että Suomen kansalla ei ole juurikaan ylpeilemisen aihetta. Nokialla ei enää henkseleitä paukuteta, kulttuuri, suunnittelu ja muotoilu ovat niin marginaalisia asioita, ettei niilläkään oikein enää voi ratsastaa.


Korruptio ja hyvävelijärjestöjen kähmintä sallitaan yhä enenevissä määrin ja veronmaksajat (rehelliset duunarit ja yrittäjät), perheet, vanhukset (ne jotka tätä maata ovat rakentaneet) ja nuoret (tulevaisuuden toivot) jäävät nuolemaan näppejään. Oikeuslaitoskin toimii kuten junan hissi.. (eikun joo, ei junissa ole hissejä!).


Mitä meille jää? Ja mihin olemme menossa?

Lapsen kanssa

Kuten onkin tullut ilmi, olen aikanaan tehnyt tehtäväni ihmisrodun jatkuvuuden puolesta ja lisääntynyt yhdellä poikalapsella. Vanhemmuus on opettanut uusia arvoja ja kärsivällisyyttä.
Meillä aikuisilla onkin paljon opittavaa lapsista, he näyttävät meille asioita, joiden olemassa olo on meiltä vanhemmiten unohtunut.
Vanhemmuus on täynnä vastuuta, pyytetöntä rakkautta, kasvatusta, kiristystä, uhkailua, lahjontaa ja valehtelua.. Sitten ihmettelemme, miksi joistain "tavallisen perheen" kasvateista tulee roistoja, huijareita ja murhaajia.

I am so back!

Hei vain taas piiiitkästä aikaa. On vierähtänyt vaivaiset 4 kuukautta viimeisestä päivityksestäni. Olen kärsinyt kovasta luomisen tuskasta ja sitä helpottamaan lennähti eräs tuttavani. Aluksi haluan kiittää tuttavaani, jonka ansiosta chakrat aukesivat ja voin taas päästää luovuuteni valloilleen.

Hän on miespuolinen tosimies. Siis ihan oikein että miestenmies.. korjaus, MiestenMies.

Jostain syystä join kahvia kyseisen testosteroninkatkuisen jykevävartisen uroksen kanssa työpaikallani. Onhan se nyt saamari soikoon mukava tavata tuttuja työn lomassa ja ihan vaihtaa kuulumiset.

Hänellä oli eilen minulle kerrottavanaan ihan omat, vahvat mielipiteet naisista, tai siis Ämmistä, kuten hän meitä tissitelineitä hellästi kutsuu. Vai onko tarkoitus olla leppoisan leikkimielinen, vitustako minä tiedän. Hän oli pohtinut nykynaisen syvintä olemusta kaltaistensa MiestenMiesten kanssa ja tulivat siihen loppuuntulemaan että vanhat Ämmät on jotenkin enemmän naisia kuin nuoret Ämmät. Paha mennä sanomaan, onko näillä MiestenMiehillä nyt joku oma keskustelupiiri, johon Ämmillä tai ylipäänsä reijällä ja ulokkeilla varustetuilla kimittävillä olennoilla ei ole mitään asiaa.

Me nuoret Ämmät kun olemme vähän turhankin itsenäisiä. Me saimme tasa-arvoyhteiskunnan, jossa miehiltä leikattiin pallit ja Ämmät sitten saivat vähän jalansijaa maailmassa. Tämän MiestenMiehen mielestä ongelma nimenomaan on tasa-arvoyhteiskunta. Minun mielestäni ongelma ei sinänsä ole tasa-arvossa vaan siinä että miten moni minun ikäinen Ämmä/Tissiteline sen tulkitsee. Tuo tietenkin jäi sanomatta kun MiestenMiehellä on Ämmän kohdatessaan tapana olla vähän ehkä alentuva ja tarve saada toista painettua maahan. Kaikilla meillä on heikkoutemme ja vahvuutemme. Eikä sitä nyt jonkun Ämmän kanssa kannata fiksusti keskustellakaan.. luulevat pian homoksi.

Tottahan se on että miehet on kastroitu henkisesti aivan täysin, perussuomalainen Ämmä kun kuvittelee olevansa kovinkin arvokas prinsessa tympeine ja tekopyhine olemuksineen. Rakkaat kanssasisareni, poikkeuksia on eikä saa yleistää, joo tiedetään. 

Vaikka tämä perussuomalainen Ämmä olisi kotona päivät pitkät, tulisi hänen kastraattipuolisonsa pestä vessa, viedä matot ulos, imuroida, kokata gourmetillallinen(jotta perussuomalaisen Ämmän ahteri ei vahingossakaan kapene) ja lopuksi vielä hieroa hartiat, selän ja jalat. Muuten kastraattipuoliso on itserakas vässykkä.

MiestenMiehen ongelman ydin ei ihan vissiin ollut siinä, kuuleman Ämmät raapivat pallejaankin. En nyt ihan tarkalleen saanut selkoa, mihin MiestenMies moisella metaforalla pyrki. Minulla sellaisia ei onneksi ole. Luultavimmin yhteiskunnassamme vallitsevaan fundamentalistiseen feministirintamaan, johon tuntuu kuuluvan 90% suomalaisnaisista.Eli juuri tuo edellämainittu perussuomalainen Ämmä. 

Huomautin, että MiestenMiehen mielestä olisi ilmeisesti parempi maailma, jos Ämmät olisi kodinhengettärinä ja lapsentekokoneena.. Ammattina saisi korkeintaan olla keittäjä, sihteeri tai sairaanhoitaja, niinkö? Se ei tosin ollut MiestenMiehen pointti.

Kyse on siis siitä, että miehet eivät saa olla enää Miehiä.  Eli siis Miehet joutuvatkin olemaan vastuussa muustakin kuin työssäkäymisestä ja pallien raapimisesta. Yhteiskuntaa uhkaa pahiten se, että naiset lähtevätkin kotoaan opiskelemaan ja luomaan uraa, hankkimaan lisää rahaa perheelle, jotta elämänlaatu paranisi tässä alati kallistuvassa yhteiskunnassa. Ei ole suvaittavaa pitää rakastajattaria tai rellestää kalareissuilla joka helvetin viikonloppu. Pitääkin muuttua jonkunlaiseksi metroseksuaaliksi, jotta voi hyvillä mielin hoitaa osansa kodin ylläpidosta ja lasten kasvatuksesta. Puhumattakaan sen Ämmän kunnioittamisesta vaimona, äitinä ja naisena. Homojen hommaa, tuumaisi MiestenMies ja TOSImieskaverit kalareissulla. Homojen hommaahan on tosiaan kantaa painavat matot pihalle, toisinaan siivota, leikkiä lasten kanssa ja väsätä makaroonilaatikkoa silloin tällöin perheelle. Tällä teoriallahan 95% suomalaisista perheenisistä on homoja. 

Samaisella teoriallahan minä olen vissiin sitten pallejani raapiva Ämmä. Käyn töissä, valmistun kohta merkonomiksi, luon uraani ja harrastan. Teen kyllä ohessa kaikki kotityöni, laitan ruokaa ja olen samalla herkkä mutta vahva nainen ja annan miesten olla miehiä... MiestenMies ei sitä tosin usko, sillä Ämmät ei kuitenkaan mistään mitään tajua. 

En tosin voi dissata MiestenMiestä. MiestenMiehen tarpeet ja haaveet ovat ihan kuten monilla muillakin biologisilla olennoilla. Haaveena on toki perhe-elämä jossa on naisen ja miehen työt erikseen.  Minä arvostan ihmisiä jotka eivät pelkää haasteita.

20.11.2011

Maagiset 30 vuotta tuli mittariin.. pitäisi vissiin pitää suurieleiset pippalot ja huudattaa Frederikiä loputtomiin. Eläköön uudet vuosikymmenet wuppiduu! Järkytyksestä selvittyäni voinkin taas viihdyttää ihmisiä saamalla heidät tajuamaan, että monilla on asiat niin paljon paremmin.

Viikonlopun vietin kylpylässä perheeni parissa ja tuntui välillä jopa siltä, että osaisin ehkä rentoutuakin. Sunnuntaina ei oikeastaan tuntunut miltään. Facebookin seinä täyttyi onnitteluista ja yksi entinen työkaveri soitti ja halusi tapansa mukaan ehdottomasti laulaa minulle.
Vaihtoehtoisesti pitäisi potea jotain hemmetinmoista kriisiä ja käyttäytyä holtittomasti. Tiedoksenne, että koko elämäni on koostunut kriiseistä ja holtittomuudesta, ripauksella irrallisuuden tunnetta kruunaamassa koko katastrofia. Nyt olo on melko vapautunut.
Tähän mennessä olen suuttunut ja pettynyt, mutta myös suututtanut monet ja tuottanut pettymyksen monille ihmisille.
Olen nähnyt auringon nousevan ja laskevan. Ne hetket tekevät olosta toiveikkaan, sillä jokainen auringonnousu tietää uutta päivää. Ja elämä on laiffia, mitä näitä nyt oli. Jokainen tsäänssi on mahdollisuus.. jne. Ja nähnyt yhteensä 29 kesää, koska olen loppuvuodesta syntynyt.
Tajuan jo senkin, että filosofointini on yhtä lennokasta kuin Andy McCoylla ja Matti Nykäsellä yhteensä.
Minusta ei tullut rikosetsivää eikä näyttelijää. Ei myöskään kampaajaa eikä varsinkaan sairaanhoitajaa. Mutta se ei haittaa, kärsin esiintymiskammosta ja saan rikollisista lähinnä väkivaltaisia ajatuksia. Leikkasin itse otsatukkani ekaluokkalaisena ja lopputuloksesta päättelin, ettei kampaaja- ammatti ehkä ole just se mun juttuni.. Vietin 10- vuotiaana skolioosin takia Meilahden osastolla muutamia viikkoja jumpattavana. En tykännyt potilaista, hoitsuista ja kaikkein vähiten valkoisista seinistä ja tympeästä hajusta.
En myöskään toteuttanut hautomaani muuttoa ulkomaille pysyvästi saati itsemurhaa, monien pettymykseksi..
Särjin sydämiä, ja sydämeni tuli särjetyksi, enkä siltikään oppinut mitään. Härnäsin ja kiusoittelin, ja maistoin omaa lääkettäni. Velkaannuin, maksoin ja paiskin töitä. Aloitin koulut, lopetin ne.
Opin kantapään kautta monet asiat ja tein virheitä. Pääasia on se että olen hengissä enkä koskaan ole tehnyt mitään totaalisen peruuttamatonta, mitä katuisin. Loppujen lopuksi.. katsellessani elämääni taaksepäin, erikoista lapsuuttani, tuskaista teini-ikää, parinkympin kriisiä, burn outia ja vanhoja asioita.. on ollut melkoinen elämä tähän saakka. Ja heikot sortuvat elon tiellä. Olisin voinut tehdä monta asiaa toisin hyvässä ja pahassa, mutta nyt on aika siirtyä kolmannelle vuosikymmenelle.

Voinkin toivottaa tervetulleeksi elämän täynnä vastuuta, erilaisia paineita, kiireitä ja puisevaa arkea. Tosin, voin jättää hyvästit monille menneisyyden demoneille ja tehdä niitä asioita, jotka olisi pitänyt tehdä jo kauan aikaa sitten. Kuten ajaa ajokortti ja uusia ennätysmäärä inssejä vain jotta voi täräyttää ensimmäiseen nopeusvalvontatutkaan tai muuten vain saadakseen syyte liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lisäksi, valmistun vihdoin ja viimein alalle, jossa jopa minunkaltaisellani pikku paskiaisella on edes jonkinlaiset mahdollisuudet.
Tähän mennessä olen jo solminut muutamia ystävyyssuhteitakin, joita pyrin parhaani mukaan vaalimaan, vaikken aina olisikaan siellä missä minua tarvitaan. Joskus oli aika, jolloin ei ollut yhtään ketään. Nyt alan hiljalleen ymmärtämään senkin, että olen varmaankin ihan ok tyyppi ja ne jotka ovat ympärilläni, olen ansainnutkin.

Siinä se vuodatus menneistä.. nyt voinkin innolla alkaa odottamaan lähtölaskentaa kohti painovoiman armotonta vaikutusta, botoxpiikkejä, menopaussia, selittämätöntä lihoamista ja tunnetta siitä että alkaa olla monen mielestä jo siinä "täti"-iässä. Voin toivottaa tervetulleeksi myös tosiasian siitä, että aikanaan poikani muuttaa pois kotoa joko opiskelijaboksiin rellestämään tai sitten jonkun kelvottoman hupakon katon alle. Samaan aikaan minä vanhenen, aloitan eläkesäästämisen, hankin henkivakuutuksen, alan keräilemään merkkejä marketissa, jotta saisin jonkun saamarin posliinivadin muka puolet halvemmalla. Hauskat tyttöjen illat vaihtuvat sanaristikoiden ja sudokujen täyttämiseen ja pumppijumpassa hikoilu vaihtuu vesijuoksuun. Josta ei toki ole mitään hyötyä, kun menetän loputkin rippeet itsekuristani ja syön kahviossa suklaaleivoksen kahvin kanssa.
Vaihdan 10cm korot järkeviin eccokenkiin, tiukat farkut kuminauhavyötäröhousuihin ja biletopit vaihtuvat todennäköisesti Lacosten pikeepaitoihin. Jos mitenkään kehtaan tuoda rock-henkisyyttäni esiin, näytän luultavasti Addams Familyn isoäidiltä. Jos toisin esiin punk-henkisyyttäni, näyttäisin seinähullulta kassialmalta.

Kirjoitan sitten nelikymppisenä katkeran tilityksen ikuisen nuoruuden etsimisestä ja maailman julmuudesta tätejä kohtaan.

Messujen monimuotoista antia

Viime viikonloppuna oli ilo ja kunnia päästä pitämään omaa osastoamme Suomen suurimmille apuvälinemessuille.

Torstai olikin pyhitetty alan ammattilaisille, perjantai ja lauantai oli yleisöä varten. Joukkoon mahtui jos jonkinlaista kulkijaa.. Kun ilmaista sälää jaetaan, ihmisten piheydellä ja ahneudella ei ole mitään rajaa. Olipa kyse sitten esitteistä, kynistä tai ihan vain purukumista.
Hilpeyttä herättävät aina ne, jotka silmät kiiluen yli äyräidensä messuroinaa pursuavien pakaasiensa kanssa hyökkäävät osastolle ja tunkevat kahmalokaupalla karkkia, kyniä, esitteitä ja mitä nyt vain käsiinsä saavat armoa huutaviin kangas/muovikasseihinsa. Ja ei, en nyt puhu ala- ja yläasteikäisistä lapsukaisista. Vaan ihan oikeasti aikuisista ihmisistä. Oikeasti. Yrittäkää nyt edes..

On parempi, ettette omin nokkinenne mene painelemaan nappuloita, vaan on fiksumpaa pyytää esittelijää kertomaan laitteesta. Kyllä, pesevä ja kuivaava wc-pytty on terveen ihmisen mielestä hupaisa vekotin (koskee myös allekirjoittanutta). Mutta tiedättekös, on ihmisiä, jotka eivät mielellään enää aikuisena antaisi toisten pyyhkiä perseitään, siksi se on aika nerokas laite. Älä kuitenkaan painele nappeja ja poista ominpäin suojakupua. Vaatteesi kastuvat. Ylipäätään, älä koske mihinkään, minkä toimintamekanismista et ymmärrä mitään.

Kyllä, voit kokeilla porrashissin kyytiin menemistä, se kestää 250 kiloa, kun pyydän sinua siirtymään keskemmälle, jotta crocsiesi reunat eivät jää mihinkään väliin, älä änkyröi vastaan, vaan tee kuten pyydetään ja ole kiltti, älä huutele joutavia puujalkavitsejäsi/tuuleta siellä ylhäällä ollessasi. Vaikutat kaikkien mielestä vähän tyhmältä, kun päälläsi on kuitenkin järjestysmiehen huomioliivi. Et toki välttämättä messuosastollamme pyörivän vaimosi(?), joka on hamstrannut messuroinaa peräti kuuden muovikassillisen verran. Eikä mikään tunnu siltikään riittävän.

Messuilla kävi yli 10 000 ihmistä näiden kolmen päivän ajan. Mielenkiintoa herätti selkeästi eniten juuri se Pytty, mutta myöskin siirrettävät tukikahvat Rothilta. Oli mukava kohdata erilaisia ihmisiä, oppia lisää tuotteista ja ennenkaikkea myös nähdä oman työnsä tulos. Lisäksi muistin jälleen, että vaikka kuinka joskus omat asiat tuntuvat maailmanlopulta, elämäni on siltikin aika helppoa. Arvostan enemmän terveyttä, niin omaa kuin perheenjäsentenikin.

Muistin myös sen, ettei pyörätuoli tee välttämättä kenestäkään sen vammaisempaa tai vajaampaa kuin me muutkaan. Me kaikki olemme psyko-fyysis-kognitiivisia olentoja, onneksi nykyään asiat saa kokea niin monin eri tavoin. Ja pyörätuolissa istuvat lapset kinastelevat, kiukuttelevat, ovat karkeille persoja ja samalla lailla vahdittavia kuin ominpäinkin liikkuvat. Kehitysvammainen lapsi, aikuinen tai nuori näkee ne pienet hienot asiat, joihin normikansa ei edes kiinnitä huomiota.

Kaikinpuolin olin enemmän kuin tyytyväinen messujen antiin ja lähden ilomielin mukaan toistekin. Jos en näytteilleasettajana niin vieraana.

Luomisen tuskaa

Hallo vaan kaikille.


Olen vakaasti päättänyt pitää blogiani päivitettynä ja itseni päivettyneenä. Lopputulos on kuitenkin viimeiseltä viikolta seuraava: pari perhanan tyhjänpäiväistä tekstiä, jotka poistin helvettiin kuormittamasta googletiliäni. Turhaa lätinää ei yhtään mistään ja asian vierestä. Syysdebistä ja ties mitä.

Stressiä, treeniä, punaviiniä ja Kotiteollisuuden keikka lauantai-iltana. Ja olen talvenvaalea, edelleen vittuuntunut ja äärimmäisen stressaantunut, tosin Jouni Hynysen nimmarilla varustettu. Se joka nyt kertoo minulle että se punaviini ei varmasti poista stressiä..niin voin kertoa, että ei sitä tee proteiinijuomakaan, joten..

Nojuu, pelleilyt taas sikseen.. Olen tämän iltapäivän ollut Tampereella rakentelemassa messuosastoa firmallemme. Kyseessä on Apuväline, Hyvinvointi ja Koti-messut 10.-12.11. 2011. Hyvin tärkeä tapahtuma alaani, koulua ja asiakkuuksien luontia silmälläpitäen. Osaston suunnittelu ja toteutus on osa näyttötutkintoani ja voisin sanoa, että olen ainakin nyt ihan tyytyväinen lopputulokseen. Yksi asia tosin saa hämmästymään. Se, miten voinkin stressata  ensin mainoskynistä, sitten kosteuspyyhkeistä, lopuksi ahdistaa valaistus, sitten vielä ne perkeleen mandariinit(visuaalisesti miellyttävä ja asiakkaille annettava yksityiskohta), vichypullot(meitä asentajia varten) ja suklaakonvehdit (viikonlopun makea ja visuaalisesti miellyttävä yksityiskohta). En voinutkaan kuvitella miten paljon voi aiheuttaa päänsärkyä jotkut pikku pikku yksityiskohdat. Ainiin ja ne pikku purkkapaketit. Ja olihan valaistus ok? Missäpäin on pistorasiat? Tänään revin hiuksia päästäni kun esittelykamoista osa tuli odotettua myöhemmin paikanpäälle. Ja puhumattakaan uutuustuotteesta, joka oli tarkoitus esitellä messuilla jonkinlaisena prototyyppinä. No ei ole ei. Kun eivät saaneet aikaiseksi valmistajan tehtaalla jne. Yhdessä vaiheessa siteerasin Heikki Silvennoista "voi helvetin perse, kaikki menee päin vittua saatana!".

Mutta nyt tilanne on aika pitkälti hallinnassa.. messuesitteitä myöten. Saa nähdä, millaiseksi meno yltyy viikonloppua kohden. Kunhan saan ne hemmetin mandariinit, purkat, kosteuspyyhkeet, kynät ja esitteet mahdollisimman visuaalisesti esille..

Kyseessä on siis Suomen suurimmat apuvälinemessut. Meillä on tuotteet, jotka helpottavat arjessa monin eri tavoin. Kun ihmisen liikuntakyky alenee syystä tai toisesta, tulee niistä itsestäänselvyyksistä, kuten hygienia, ovesta ulos/sisäänmeneminen ja yleensä liikkuminen ja harrastaminen, elämääkin suurempia asioita. Kun alunalkaen kuulin tästä yrityksestä ja sen perustamisesta, naureskelin. Vai että pesevä/kuivaava wc-pytty.. Kuka nyt ei muka pysy pystyssä suihkussa kun siellä on ne seinätkin.. no okei mummot..

Ikää kun karttui ja kävin jossain vastaavissa tapahtumissa, mieli muuttui kun alkoi ymmärtää asiaa. Viimeistään siinä vaiheessa se iski alitajuntaani kuin skinheadin rautaputki somalin takaraivoon, kun koko polvinivel paukahti sijoiltaan Body Combatissa. Ensimmäinen viikko meni koko jalanmentävän tuen kanssa täysin riippuvaisena muista ihmisistä. Nukuin ekat yöt sohvalla, jotta ehdin tarvittaessa vessaan. Odotin Henrin isää kotiin, että pääsen suihkuun iltapäivällä kun olin käytännössä yksijalkainen. 6 viikkoa muista riippuvaista, epäaktiivista elämää.. voin kertoa että ei ollut millään muotoa kovin herkkua.

Ei tilanteeni ollut niin kamala. On työikäisiä, nuoria, terveitä, ihan lapsia, jotka menettävät liikuntakyvyn ja motoriset taidot joko halvaantumisen tai jonkin viheliäisen neurologisen sairauden johdosta. Olen fyysisesti kohtalaisen hyvässä kunnossa ja polvesta meni vain ristiside ja nivelkierukka rikki. Muuten olen ok.
Mutta tämä kaikki voi olla katoavaista. Niin minä, kuin sinä voi yhtäkkiä kaatua, joutua onnettomuuteen, sairastua neurologiseen, painajaismaisen nopeasti rappeuttavaan sairauteen, tai pelkästään sairaalabakteeri voi tuhota terveyden lopullisetkin rippeet. Vaihtoehtoisesti iloinen raskaus voi päättyä huoleen ja suruun, säilyykö lapsi hengissä ja kehittyykö normaalisti ja mistä saadaan lisäapua, jos sitä tarvitaan?
Siksipä, yritän aina muistaa sen että kun nousen tästä koneeni äärestä vaikka pesemään hampaitani, se käy hetkessä, tai kun sinä nouset hakemaan lisää kaljaa, se käy käden käänteessä. Jollekin toiselle se vaatii aikaa ja suunnitelmallisuutta.

Suomea parjataan kusipäisten poliitikkojen, junttien Tallinnanreissaajien ja huonojen euroviisuhittien takia(jos Lordia ei lasketa). Meillä tosin on vammaispolitiikka kohdillaan. Kun sairastut, käy sosiaalityöntekijä vammaisyksiköstä, fysioterapeutti ja toimintaterapeutti katsomassa kotiasi, jotta siitä saadaan mahdollisimman esteetön. Joskus on pakkotilanne muuttaa hoitokotiin asumaan, mutta monissa tapauksissa pyritään jollain lailla löytämään ratkaisu, että ihminen saa olla kotonaan. Jokaisen perusoikeuksiin kuuluu, että kotona on hyvä olla.

Osasto 906, 10.-12.11.2011 Tampereen urheiluhalli. Tervetuloa rohmuamaan kyniä, mandariineja, suklaata ja purkkaa, senkin ahneet pikku riiviöt.