Maagiset 30 vuotta tuli mittariin.. pitäisi vissiin pitää suurieleiset pippalot ja huudattaa Frederikiä loputtomiin. Eläköön uudet vuosikymmenet wuppiduu! Järkytyksestä selvittyäni voinkin taas viihdyttää ihmisiä saamalla heidät tajuamaan, että monilla on asiat niin paljon paremmin.
Viikonlopun vietin kylpylässä perheeni parissa ja tuntui välillä jopa siltä, että osaisin ehkä rentoutuakin. Sunnuntaina ei oikeastaan tuntunut miltään. Facebookin seinä täyttyi onnitteluista ja yksi entinen työkaveri soitti ja halusi tapansa mukaan ehdottomasti laulaa minulle.
Vaihtoehtoisesti pitäisi potea jotain hemmetinmoista kriisiä ja käyttäytyä holtittomasti. Tiedoksenne, että koko elämäni on koostunut kriiseistä ja holtittomuudesta, ripauksella irrallisuuden tunnetta kruunaamassa koko katastrofia. Nyt olo on melko vapautunut.
Tähän mennessä olen suuttunut ja pettynyt, mutta myös suututtanut monet ja tuottanut pettymyksen monille ihmisille.
Olen nähnyt auringon nousevan ja laskevan. Ne hetket tekevät olosta toiveikkaan, sillä jokainen auringonnousu tietää uutta päivää. Ja elämä on laiffia, mitä näitä nyt oli. Jokainen tsäänssi on mahdollisuus.. jne. Ja nähnyt yhteensä 29 kesää, koska olen loppuvuodesta syntynyt.
Tajuan jo senkin, että filosofointini on yhtä lennokasta kuin Andy McCoylla ja Matti Nykäsellä yhteensä.
Minusta ei tullut rikosetsivää eikä näyttelijää. Ei myöskään kampaajaa eikä varsinkaan sairaanhoitajaa. Mutta se ei haittaa, kärsin esiintymiskammosta ja saan rikollisista lähinnä väkivaltaisia ajatuksia. Leikkasin itse otsatukkani ekaluokkalaisena ja lopputuloksesta päättelin, ettei kampaaja- ammatti ehkä ole just se mun juttuni.. Vietin 10- vuotiaana skolioosin takia Meilahden osastolla muutamia viikkoja jumpattavana. En tykännyt potilaista, hoitsuista ja kaikkein vähiten valkoisista seinistä ja tympeästä hajusta.
En myöskään toteuttanut hautomaani muuttoa ulkomaille pysyvästi saati itsemurhaa, monien pettymykseksi..
Särjin sydämiä, ja sydämeni tuli särjetyksi, enkä siltikään oppinut mitään. Härnäsin ja kiusoittelin, ja maistoin omaa lääkettäni. Velkaannuin, maksoin ja paiskin töitä. Aloitin koulut, lopetin ne.
Opin kantapään kautta monet asiat ja tein virheitä. Pääasia on se että olen hengissä enkä koskaan ole tehnyt mitään totaalisen peruuttamatonta, mitä katuisin. Loppujen lopuksi.. katsellessani elämääni taaksepäin, erikoista lapsuuttani, tuskaista teini-ikää, parinkympin kriisiä, burn outia ja vanhoja asioita.. on ollut melkoinen elämä tähän saakka. Ja heikot sortuvat elon tiellä. Olisin voinut tehdä monta asiaa toisin hyvässä ja pahassa, mutta nyt on aika siirtyä kolmannelle vuosikymmenelle.
Voinkin toivottaa tervetulleeksi elämän täynnä vastuuta, erilaisia paineita, kiireitä ja puisevaa arkea. Tosin, voin jättää hyvästit monille menneisyyden demoneille ja tehdä niitä asioita, jotka olisi pitänyt tehdä jo kauan aikaa sitten. Kuten ajaa ajokortti ja uusia ennätysmäärä inssejä vain jotta voi täräyttää ensimmäiseen nopeusvalvontatutkaan tai muuten vain saadakseen syyte liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lisäksi, valmistun vihdoin ja viimein alalle, jossa jopa minunkaltaisellani pikku paskiaisella on edes jonkinlaiset mahdollisuudet.
Tähän mennessä olen jo solminut muutamia ystävyyssuhteitakin, joita pyrin parhaani mukaan vaalimaan, vaikken aina olisikaan siellä missä minua tarvitaan. Joskus oli aika, jolloin ei ollut yhtään ketään. Nyt alan hiljalleen ymmärtämään senkin, että olen varmaankin ihan ok tyyppi ja ne jotka ovat ympärilläni, olen ansainnutkin.
Siinä se vuodatus menneistä.. nyt voinkin innolla alkaa odottamaan lähtölaskentaa kohti painovoiman armotonta vaikutusta, botoxpiikkejä, menopaussia, selittämätöntä lihoamista ja tunnetta siitä että alkaa olla monen mielestä jo siinä "täti"-iässä. Voin toivottaa tervetulleeksi myös tosiasian siitä, että aikanaan poikani muuttaa pois kotoa joko opiskelijaboksiin rellestämään tai sitten jonkun kelvottoman hupakon katon alle. Samaan aikaan minä vanhenen, aloitan eläkesäästämisen, hankin henkivakuutuksen, alan keräilemään merkkejä marketissa, jotta saisin jonkun saamarin posliinivadin muka puolet halvemmalla. Hauskat tyttöjen illat vaihtuvat sanaristikoiden ja sudokujen täyttämiseen ja pumppijumpassa hikoilu vaihtuu vesijuoksuun. Josta ei toki ole mitään hyötyä, kun menetän loputkin rippeet itsekuristani ja syön kahviossa suklaaleivoksen kahvin kanssa.
Vaihdan 10cm korot järkeviin eccokenkiin, tiukat farkut kuminauhavyötäröhousuihin ja biletopit vaihtuvat todennäköisesti Lacosten pikeepaitoihin. Jos mitenkään kehtaan tuoda rock-henkisyyttäni esiin, näytän luultavasti Addams Familyn isoäidiltä. Jos toisin esiin punk-henkisyyttäni, näyttäisin seinähullulta kassialmalta.
Kirjoitan sitten nelikymppisenä katkeran tilityksen ikuisen nuoruuden etsimisestä ja maailman julmuudesta tätejä kohtaan.
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
tiistai 15. marraskuuta 2011
Messujen monimuotoista antia
Viime viikonloppuna oli ilo ja kunnia päästä pitämään omaa osastoamme Suomen suurimmille apuvälinemessuille.
Torstai olikin pyhitetty alan ammattilaisille, perjantai ja lauantai oli yleisöä varten. Joukkoon mahtui jos jonkinlaista kulkijaa.. Kun ilmaista sälää jaetaan, ihmisten piheydellä ja ahneudella ei ole mitään rajaa. Olipa kyse sitten esitteistä, kynistä tai ihan vain purukumista.
Hilpeyttä herättävät aina ne, jotka silmät kiiluen yli äyräidensä messuroinaa pursuavien pakaasiensa kanssa hyökkäävät osastolle ja tunkevat kahmalokaupalla karkkia, kyniä, esitteitä ja mitä nyt vain käsiinsä saavat armoa huutaviin kangas/muovikasseihinsa. Ja ei, en nyt puhu ala- ja yläasteikäisistä lapsukaisista. Vaan ihan oikeasti aikuisista ihmisistä. Oikeasti. Yrittäkää nyt edes..
On parempi, ettette omin nokkinenne mene painelemaan nappuloita, vaan on fiksumpaa pyytää esittelijää kertomaan laitteesta. Kyllä, pesevä ja kuivaava wc-pytty on terveen ihmisen mielestä hupaisa vekotin (koskee myös allekirjoittanutta). Mutta tiedättekös, on ihmisiä, jotka eivät mielellään enää aikuisena antaisi toisten pyyhkiä perseitään, siksi se on aika nerokas laite. Älä kuitenkaan painele nappeja ja poista ominpäin suojakupua. Vaatteesi kastuvat. Ylipäätään, älä koske mihinkään, minkä toimintamekanismista et ymmärrä mitään.
Kyllä, voit kokeilla porrashissin kyytiin menemistä, se kestää 250 kiloa, kun pyydän sinua siirtymään keskemmälle, jotta crocsiesi reunat eivät jää mihinkään väliin, älä änkyröi vastaan, vaan tee kuten pyydetään ja ole kiltti, älä huutele joutavia puujalkavitsejäsi/tuuleta siellä ylhäällä ollessasi. Vaikutat kaikkien mielestä vähän tyhmältä, kun päälläsi on kuitenkin järjestysmiehen huomioliivi. Et toki välttämättä messuosastollamme pyörivän vaimosi(?), joka on hamstrannut messuroinaa peräti kuuden muovikassillisen verran. Eikä mikään tunnu siltikään riittävän.
Messuilla kävi yli 10 000 ihmistä näiden kolmen päivän ajan. Mielenkiintoa herätti selkeästi eniten juuri se Pytty, mutta myöskin siirrettävät tukikahvat Rothilta. Oli mukava kohdata erilaisia ihmisiä, oppia lisää tuotteista ja ennenkaikkea myös nähdä oman työnsä tulos. Lisäksi muistin jälleen, että vaikka kuinka joskus omat asiat tuntuvat maailmanlopulta, elämäni on siltikin aika helppoa. Arvostan enemmän terveyttä, niin omaa kuin perheenjäsentenikin.
Muistin myös sen, ettei pyörätuoli tee välttämättä kenestäkään sen vammaisempaa tai vajaampaa kuin me muutkaan. Me kaikki olemme psyko-fyysis-kognitiivisia olentoja, onneksi nykyään asiat saa kokea niin monin eri tavoin. Ja pyörätuolissa istuvat lapset kinastelevat, kiukuttelevat, ovat karkeille persoja ja samalla lailla vahdittavia kuin ominpäinkin liikkuvat. Kehitysvammainen lapsi, aikuinen tai nuori näkee ne pienet hienot asiat, joihin normikansa ei edes kiinnitä huomiota.
Kaikinpuolin olin enemmän kuin tyytyväinen messujen antiin ja lähden ilomielin mukaan toistekin. Jos en näytteilleasettajana niin vieraana.
Torstai olikin pyhitetty alan ammattilaisille, perjantai ja lauantai oli yleisöä varten. Joukkoon mahtui jos jonkinlaista kulkijaa.. Kun ilmaista sälää jaetaan, ihmisten piheydellä ja ahneudella ei ole mitään rajaa. Olipa kyse sitten esitteistä, kynistä tai ihan vain purukumista.
Hilpeyttä herättävät aina ne, jotka silmät kiiluen yli äyräidensä messuroinaa pursuavien pakaasiensa kanssa hyökkäävät osastolle ja tunkevat kahmalokaupalla karkkia, kyniä, esitteitä ja mitä nyt vain käsiinsä saavat armoa huutaviin kangas/muovikasseihinsa. Ja ei, en nyt puhu ala- ja yläasteikäisistä lapsukaisista. Vaan ihan oikeasti aikuisista ihmisistä. Oikeasti. Yrittäkää nyt edes..
On parempi, ettette omin nokkinenne mene painelemaan nappuloita, vaan on fiksumpaa pyytää esittelijää kertomaan laitteesta. Kyllä, pesevä ja kuivaava wc-pytty on terveen ihmisen mielestä hupaisa vekotin (koskee myös allekirjoittanutta). Mutta tiedättekös, on ihmisiä, jotka eivät mielellään enää aikuisena antaisi toisten pyyhkiä perseitään, siksi se on aika nerokas laite. Älä kuitenkaan painele nappeja ja poista ominpäin suojakupua. Vaatteesi kastuvat. Ylipäätään, älä koske mihinkään, minkä toimintamekanismista et ymmärrä mitään.
Kyllä, voit kokeilla porrashissin kyytiin menemistä, se kestää 250 kiloa, kun pyydän sinua siirtymään keskemmälle, jotta crocsiesi reunat eivät jää mihinkään väliin, älä änkyröi vastaan, vaan tee kuten pyydetään ja ole kiltti, älä huutele joutavia puujalkavitsejäsi/tuuleta siellä ylhäällä ollessasi. Vaikutat kaikkien mielestä vähän tyhmältä, kun päälläsi on kuitenkin järjestysmiehen huomioliivi. Et toki välttämättä messuosastollamme pyörivän vaimosi(?), joka on hamstrannut messuroinaa peräti kuuden muovikassillisen verran. Eikä mikään tunnu siltikään riittävän.
Messuilla kävi yli 10 000 ihmistä näiden kolmen päivän ajan. Mielenkiintoa herätti selkeästi eniten juuri se Pytty, mutta myöskin siirrettävät tukikahvat Rothilta. Oli mukava kohdata erilaisia ihmisiä, oppia lisää tuotteista ja ennenkaikkea myös nähdä oman työnsä tulos. Lisäksi muistin jälleen, että vaikka kuinka joskus omat asiat tuntuvat maailmanlopulta, elämäni on siltikin aika helppoa. Arvostan enemmän terveyttä, niin omaa kuin perheenjäsentenikin.
Muistin myös sen, ettei pyörätuoli tee välttämättä kenestäkään sen vammaisempaa tai vajaampaa kuin me muutkaan. Me kaikki olemme psyko-fyysis-kognitiivisia olentoja, onneksi nykyään asiat saa kokea niin monin eri tavoin. Ja pyörätuolissa istuvat lapset kinastelevat, kiukuttelevat, ovat karkeille persoja ja samalla lailla vahdittavia kuin ominpäinkin liikkuvat. Kehitysvammainen lapsi, aikuinen tai nuori näkee ne pienet hienot asiat, joihin normikansa ei edes kiinnitä huomiota.
Kaikinpuolin olin enemmän kuin tyytyväinen messujen antiin ja lähden ilomielin mukaan toistekin. Jos en näytteilleasettajana niin vieraana.
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Luomisen tuskaa
Hallo vaan kaikille.
Olen vakaasti päättänyt pitää blogiani päivitettynä ja itseni päivettyneenä. Lopputulos on kuitenkin viimeiseltä viikolta seuraava: pari perhanan tyhjänpäiväistä tekstiä, jotka poistin helvettiin kuormittamasta googletiliäni. Turhaa lätinää ei yhtään mistään ja asian vierestä. Syysdebistä ja ties mitä.
Stressiä, treeniä, punaviiniä ja Kotiteollisuuden keikka lauantai-iltana. Ja olen talvenvaalea, edelleen vittuuntunut ja äärimmäisen stressaantunut, tosin Jouni Hynysen nimmarilla varustettu. Se joka nyt kertoo minulle että se punaviini ei varmasti poista stressiä..niin voin kertoa, että ei sitä tee proteiinijuomakaan, joten..
Nojuu, pelleilyt taas sikseen.. Olen tämän iltapäivän ollut Tampereella rakentelemassa messuosastoa firmallemme. Kyseessä on Apuväline, Hyvinvointi ja Koti-messut 10.-12.11. 2011. Hyvin tärkeä tapahtuma alaani, koulua ja asiakkuuksien luontia silmälläpitäen. Osaston suunnittelu ja toteutus on osa näyttötutkintoani ja voisin sanoa, että olen ainakin nyt ihan tyytyväinen lopputulokseen. Yksi asia tosin saa hämmästymään. Se, miten voinkin stressata ensin mainoskynistä, sitten kosteuspyyhkeistä, lopuksi ahdistaa valaistus, sitten vielä ne perkeleen mandariinit(visuaalisesti miellyttävä ja asiakkaille annettava yksityiskohta), vichypullot(meitä asentajia varten) ja suklaakonvehdit (viikonlopun makea ja visuaalisesti miellyttävä yksityiskohta). En voinutkaan kuvitella miten paljon voi aiheuttaa päänsärkyä jotkut pikku pikku yksityiskohdat. Ainiin ja ne pikku purkkapaketit. Ja olihan valaistus ok? Missäpäin on pistorasiat? Tänään revin hiuksia päästäni kun esittelykamoista osa tuli odotettua myöhemmin paikanpäälle. Ja puhumattakaan uutuustuotteesta, joka oli tarkoitus esitellä messuilla jonkinlaisena prototyyppinä. No ei ole ei. Kun eivät saaneet aikaiseksi valmistajan tehtaalla jne. Yhdessä vaiheessa siteerasin Heikki Silvennoista "voi helvetin perse, kaikki menee päin vittua saatana!".
Mutta nyt tilanne on aika pitkälti hallinnassa.. messuesitteitä myöten. Saa nähdä, millaiseksi meno yltyy viikonloppua kohden. Kunhan saan ne hemmetin mandariinit, purkat, kosteuspyyhkeet, kynät ja esitteet mahdollisimman visuaalisesti esille..
Kyseessä on siis Suomen suurimmat apuvälinemessut. Meillä on tuotteet, jotka helpottavat arjessa monin eri tavoin. Kun ihmisen liikuntakyky alenee syystä tai toisesta, tulee niistä itsestäänselvyyksistä, kuten hygienia, ovesta ulos/sisäänmeneminen ja yleensä liikkuminen ja harrastaminen, elämääkin suurempia asioita. Kun alunalkaen kuulin tästä yrityksestä ja sen perustamisesta, naureskelin. Vai että pesevä/kuivaava wc-pytty.. Kuka nyt ei muka pysy pystyssä suihkussa kun siellä on ne seinätkin.. no okei mummot..
Ikää kun karttui ja kävin jossain vastaavissa tapahtumissa, mieli muuttui kun alkoi ymmärtää asiaa. Viimeistään siinä vaiheessa se iski alitajuntaani kuin skinheadin rautaputki somalin takaraivoon, kun koko polvinivel paukahti sijoiltaan Body Combatissa. Ensimmäinen viikko meni koko jalanmentävän tuen kanssa täysin riippuvaisena muista ihmisistä. Nukuin ekat yöt sohvalla, jotta ehdin tarvittaessa vessaan. Odotin Henrin isää kotiin, että pääsen suihkuun iltapäivällä kun olin käytännössä yksijalkainen. 6 viikkoa muista riippuvaista, epäaktiivista elämää.. voin kertoa että ei ollut millään muotoa kovin herkkua.
Ei tilanteeni ollut niin kamala. On työikäisiä, nuoria, terveitä, ihan lapsia, jotka menettävät liikuntakyvyn ja motoriset taidot joko halvaantumisen tai jonkin viheliäisen neurologisen sairauden johdosta. Olen fyysisesti kohtalaisen hyvässä kunnossa ja polvesta meni vain ristiside ja nivelkierukka rikki. Muuten olen ok.
Mutta tämä kaikki voi olla katoavaista. Niin minä, kuin sinä voi yhtäkkiä kaatua, joutua onnettomuuteen, sairastua neurologiseen, painajaismaisen nopeasti rappeuttavaan sairauteen, tai pelkästään sairaalabakteeri voi tuhota terveyden lopullisetkin rippeet. Vaihtoehtoisesti iloinen raskaus voi päättyä huoleen ja suruun, säilyykö lapsi hengissä ja kehittyykö normaalisti ja mistä saadaan lisäapua, jos sitä tarvitaan?
Siksipä, yritän aina muistaa sen että kun nousen tästä koneeni äärestä vaikka pesemään hampaitani, se käy hetkessä, tai kun sinä nouset hakemaan lisää kaljaa, se käy käden käänteessä. Jollekin toiselle se vaatii aikaa ja suunnitelmallisuutta.
Suomea parjataan kusipäisten poliitikkojen, junttien Tallinnanreissaajien ja huonojen euroviisuhittien takia(jos Lordia ei lasketa). Meillä tosin on vammaispolitiikka kohdillaan. Kun sairastut, käy sosiaalityöntekijä vammaisyksiköstä, fysioterapeutti ja toimintaterapeutti katsomassa kotiasi, jotta siitä saadaan mahdollisimman esteetön. Joskus on pakkotilanne muuttaa hoitokotiin asumaan, mutta monissa tapauksissa pyritään jollain lailla löytämään ratkaisu, että ihminen saa olla kotonaan. Jokaisen perusoikeuksiin kuuluu, että kotona on hyvä olla.
Osasto 906, 10.-12.11.2011 Tampereen urheiluhalli. Tervetuloa rohmuamaan kyniä, mandariineja, suklaata ja purkkaa, senkin ahneet pikku riiviöt.
Olen vakaasti päättänyt pitää blogiani päivitettynä ja itseni päivettyneenä. Lopputulos on kuitenkin viimeiseltä viikolta seuraava: pari perhanan tyhjänpäiväistä tekstiä, jotka poistin helvettiin kuormittamasta googletiliäni. Turhaa lätinää ei yhtään mistään ja asian vierestä. Syysdebistä ja ties mitä.
Stressiä, treeniä, punaviiniä ja Kotiteollisuuden keikka lauantai-iltana. Ja olen talvenvaalea, edelleen vittuuntunut ja äärimmäisen stressaantunut, tosin Jouni Hynysen nimmarilla varustettu. Se joka nyt kertoo minulle että se punaviini ei varmasti poista stressiä..niin voin kertoa, että ei sitä tee proteiinijuomakaan, joten..
Nojuu, pelleilyt taas sikseen.. Olen tämän iltapäivän ollut Tampereella rakentelemassa messuosastoa firmallemme. Kyseessä on Apuväline, Hyvinvointi ja Koti-messut 10.-12.11. 2011. Hyvin tärkeä tapahtuma alaani, koulua ja asiakkuuksien luontia silmälläpitäen. Osaston suunnittelu ja toteutus on osa näyttötutkintoani ja voisin sanoa, että olen ainakin nyt ihan tyytyväinen lopputulokseen. Yksi asia tosin saa hämmästymään. Se, miten voinkin stressata ensin mainoskynistä, sitten kosteuspyyhkeistä, lopuksi ahdistaa valaistus, sitten vielä ne perkeleen mandariinit(visuaalisesti miellyttävä ja asiakkaille annettava yksityiskohta), vichypullot(meitä asentajia varten) ja suklaakonvehdit (viikonlopun makea ja visuaalisesti miellyttävä yksityiskohta). En voinutkaan kuvitella miten paljon voi aiheuttaa päänsärkyä jotkut pikku pikku yksityiskohdat. Ainiin ja ne pikku purkkapaketit. Ja olihan valaistus ok? Missäpäin on pistorasiat? Tänään revin hiuksia päästäni kun esittelykamoista osa tuli odotettua myöhemmin paikanpäälle. Ja puhumattakaan uutuustuotteesta, joka oli tarkoitus esitellä messuilla jonkinlaisena prototyyppinä. No ei ole ei. Kun eivät saaneet aikaiseksi valmistajan tehtaalla jne. Yhdessä vaiheessa siteerasin Heikki Silvennoista "voi helvetin perse, kaikki menee päin vittua saatana!".
Mutta nyt tilanne on aika pitkälti hallinnassa.. messuesitteitä myöten. Saa nähdä, millaiseksi meno yltyy viikonloppua kohden. Kunhan saan ne hemmetin mandariinit, purkat, kosteuspyyhkeet, kynät ja esitteet mahdollisimman visuaalisesti esille..
Kyseessä on siis Suomen suurimmat apuvälinemessut. Meillä on tuotteet, jotka helpottavat arjessa monin eri tavoin. Kun ihmisen liikuntakyky alenee syystä tai toisesta, tulee niistä itsestäänselvyyksistä, kuten hygienia, ovesta ulos/sisäänmeneminen ja yleensä liikkuminen ja harrastaminen, elämääkin suurempia asioita. Kun alunalkaen kuulin tästä yrityksestä ja sen perustamisesta, naureskelin. Vai että pesevä/kuivaava wc-pytty.. Kuka nyt ei muka pysy pystyssä suihkussa kun siellä on ne seinätkin.. no okei mummot..
Ikää kun karttui ja kävin jossain vastaavissa tapahtumissa, mieli muuttui kun alkoi ymmärtää asiaa. Viimeistään siinä vaiheessa se iski alitajuntaani kuin skinheadin rautaputki somalin takaraivoon, kun koko polvinivel paukahti sijoiltaan Body Combatissa. Ensimmäinen viikko meni koko jalanmentävän tuen kanssa täysin riippuvaisena muista ihmisistä. Nukuin ekat yöt sohvalla, jotta ehdin tarvittaessa vessaan. Odotin Henrin isää kotiin, että pääsen suihkuun iltapäivällä kun olin käytännössä yksijalkainen. 6 viikkoa muista riippuvaista, epäaktiivista elämää.. voin kertoa että ei ollut millään muotoa kovin herkkua.
Ei tilanteeni ollut niin kamala. On työikäisiä, nuoria, terveitä, ihan lapsia, jotka menettävät liikuntakyvyn ja motoriset taidot joko halvaantumisen tai jonkin viheliäisen neurologisen sairauden johdosta. Olen fyysisesti kohtalaisen hyvässä kunnossa ja polvesta meni vain ristiside ja nivelkierukka rikki. Muuten olen ok.
Mutta tämä kaikki voi olla katoavaista. Niin minä, kuin sinä voi yhtäkkiä kaatua, joutua onnettomuuteen, sairastua neurologiseen, painajaismaisen nopeasti rappeuttavaan sairauteen, tai pelkästään sairaalabakteeri voi tuhota terveyden lopullisetkin rippeet. Vaihtoehtoisesti iloinen raskaus voi päättyä huoleen ja suruun, säilyykö lapsi hengissä ja kehittyykö normaalisti ja mistä saadaan lisäapua, jos sitä tarvitaan?
Siksipä, yritän aina muistaa sen että kun nousen tästä koneeni äärestä vaikka pesemään hampaitani, se käy hetkessä, tai kun sinä nouset hakemaan lisää kaljaa, se käy käden käänteessä. Jollekin toiselle se vaatii aikaa ja suunnitelmallisuutta.
Suomea parjataan kusipäisten poliitikkojen, junttien Tallinnanreissaajien ja huonojen euroviisuhittien takia(jos Lordia ei lasketa). Meillä tosin on vammaispolitiikka kohdillaan. Kun sairastut, käy sosiaalityöntekijä vammaisyksiköstä, fysioterapeutti ja toimintaterapeutti katsomassa kotiasi, jotta siitä saadaan mahdollisimman esteetön. Joskus on pakkotilanne muuttaa hoitokotiin asumaan, mutta monissa tapauksissa pyritään jollain lailla löytämään ratkaisu, että ihminen saa olla kotonaan. Jokaisen perusoikeuksiin kuuluu, että kotona on hyvä olla.
Osasto 906, 10.-12.11.2011 Tampereen urheiluhalli. Tervetuloa rohmuamaan kyniä, mandariineja, suklaata ja purkkaa, senkin ahneet pikku riiviöt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)