Viime viikonloppuna oli ilo ja kunnia päästä pitämään omaa osastoamme Suomen suurimmille apuvälinemessuille.
Torstai olikin pyhitetty alan ammattilaisille, perjantai ja lauantai oli yleisöä varten. Joukkoon mahtui jos jonkinlaista kulkijaa.. Kun ilmaista sälää jaetaan, ihmisten piheydellä ja ahneudella ei ole mitään rajaa. Olipa kyse sitten esitteistä, kynistä tai ihan vain purukumista.
Hilpeyttä herättävät aina ne, jotka silmät kiiluen yli äyräidensä messuroinaa pursuavien pakaasiensa kanssa hyökkäävät osastolle ja tunkevat kahmalokaupalla karkkia, kyniä, esitteitä ja mitä nyt vain käsiinsä saavat armoa huutaviin kangas/muovikasseihinsa. Ja ei, en nyt puhu ala- ja yläasteikäisistä lapsukaisista. Vaan ihan oikeasti aikuisista ihmisistä. Oikeasti. Yrittäkää nyt edes..
On parempi, ettette omin nokkinenne mene painelemaan nappuloita, vaan on fiksumpaa pyytää esittelijää kertomaan laitteesta. Kyllä, pesevä ja kuivaava wc-pytty on terveen ihmisen mielestä hupaisa vekotin (koskee myös allekirjoittanutta). Mutta tiedättekös, on ihmisiä, jotka eivät mielellään enää aikuisena antaisi toisten pyyhkiä perseitään, siksi se on aika nerokas laite. Älä kuitenkaan painele nappeja ja poista ominpäin suojakupua. Vaatteesi kastuvat. Ylipäätään, älä koske mihinkään, minkä toimintamekanismista et ymmärrä mitään.
Kyllä, voit kokeilla porrashissin kyytiin menemistä, se kestää 250 kiloa, kun pyydän sinua siirtymään keskemmälle, jotta crocsiesi reunat eivät jää mihinkään väliin, älä änkyröi vastaan, vaan tee kuten pyydetään ja ole kiltti, älä huutele joutavia puujalkavitsejäsi/tuuleta siellä ylhäällä ollessasi. Vaikutat kaikkien mielestä vähän tyhmältä, kun päälläsi on kuitenkin järjestysmiehen huomioliivi. Et toki välttämättä messuosastollamme pyörivän vaimosi(?), joka on hamstrannut messuroinaa peräti kuuden muovikassillisen verran. Eikä mikään tunnu siltikään riittävän.
Messuilla kävi yli 10 000 ihmistä näiden kolmen päivän ajan. Mielenkiintoa herätti selkeästi eniten juuri se Pytty, mutta myöskin siirrettävät tukikahvat Rothilta. Oli mukava kohdata erilaisia ihmisiä, oppia lisää tuotteista ja ennenkaikkea myös nähdä oman työnsä tulos. Lisäksi muistin jälleen, että vaikka kuinka joskus omat asiat tuntuvat maailmanlopulta, elämäni on siltikin aika helppoa. Arvostan enemmän terveyttä, niin omaa kuin perheenjäsentenikin.
Muistin myös sen, ettei pyörätuoli tee välttämättä kenestäkään sen vammaisempaa tai vajaampaa kuin me muutkaan. Me kaikki olemme psyko-fyysis-kognitiivisia olentoja, onneksi nykyään asiat saa kokea niin monin eri tavoin. Ja pyörätuolissa istuvat lapset kinastelevat, kiukuttelevat, ovat karkeille persoja ja samalla lailla vahdittavia kuin ominpäinkin liikkuvat. Kehitysvammainen lapsi, aikuinen tai nuori näkee ne pienet hienot asiat, joihin normikansa ei edes kiinnitä huomiota.
Kaikinpuolin olin enemmän kuin tyytyväinen messujen antiin ja lähden ilomielin mukaan toistekin. Jos en näytteilleasettajana niin vieraana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti