Yrittäjyyttä kerrakseen..

Eilisilta meni toisen perheyrityksemme puolesta eräässä juhlatilaisuudessa tarjoilutehtäviä hoidellen. Kuuntelin erilaisia puheita ja tarinoita yrittäjyydestä, sen vahvuuksista ja heikkouksista.

Oman perhetaustani vuoksi olen vanhemmiten alkanut arvostaa työtä ja saavutuksia, jotka on hankittu omalla panoksella ja ennenkaikkea rohkeudella, jota ihmisellä on oltava uskaltaakseen ryhtyä oman itsensä herraksi (tai rouvaksi). Näinollen arvostan myös omien vanhempieni työtä aivan eritavalla kuin ennen. Viime aikoina olen tutustunut yrittäjyyden ihmeelliseen maailmaan ihan muutakin kautta kuin pelkkänä kuluttajana tai työntekijänä ja voin kertoa että toisinaan on pää ollut vähän pyörällä.


Yrittäjä laittaa itsensä 110% likoon, jos haluaa saada myyntiä aikaiseksi. Viisas yrittäjä on töissä 24/7 tai vähintäänkin valmiustilassa. Yrittäjä sitoutuu työhönsä vahvemmin kuin  työntekijä. Nyt ei pidä mitenkään luulla, että jotenkin dissaisin duunareita. Päinvastoin, hyvä työntekijä on se, joka tekee työnsä tunnollisesti, on rehellinen ja pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan, sekä toimii työyhteisössä oikeamielisesti.

Hyville työntekijöille on aina kysyntää, joten sellaisista yrittäjän on pidettävä kiinni. Hyvä työnantaja kannustaa, antaa rakentavaa palautetta, huolehtii työntekijöistään ja palkitsee hyvistä suorituksista. Hyvä työnantaja ei syrji, hoitaa palkka-, vero- , eläke- ja vakuutusasiat sekä on itse valmis kuuntelemaan työntekijöitä ja ottamaan vastaan niin ruusuja kuin risuja. Siihen lisätään vielä se, että työyhteisössä oleviin epäkohtiin puututaan ja päivitetään työntekijöiden osaamista ja yrityksen liiketoimintaa.

Pelkästään yrityksen käynnistäminen vaatii paljon aikaa, panostusta ja jonkun verran myös pääomaa. On mietittävä monia asioita, jotta saadaan  tuote tai tuotteistettu palvelu markkinoille ja jotta sillä saadaan myös leipä pöytään. Kuka tekee paperityöt? Mistä liiketilat, jos sellaisia tarvitsee? Miten työnantajan oma työttömyysturva ja vakuutukset? Millaiset ovat markkinat tänä päivänä ja millä tavoin saat tuotteesi nousemaan esille parempana kuin kilpailijan tuotteet? Entä jos kysyntä on suurempaa kuin resurssit?

 Tänään meillä on suuri joukko työvälineitä, joilla saadaan nimeä ja tuotetta kartalle entistä paremmin.

Meillä on internet, jota voi hyödyntää monin eri keinoin, valtaosalla yrityksistä on omat kotisivut. On hakukoneet, kuten Google ja Fonecta, joiden kautta saat yrityksen nimen näkyville kun käytetään tiettyjä hakusanoja. Muistetaan lämmöllä myös legendaarinen Directa-hakupalvelu..

Tilitoimistoja on monenlaisia ja moniin eri tarpeisiin, joten tilien ja laskutuksen seuranta, palkanmaksu ja muut paperityöt helpottuvat huomattavasti, mikäli yrityksen koko ja tarve sitä vaatii. Onhan meillä myös "Keken Rahapesula Oy"- tyyppisiä "tili"toimistoja.

Jos ongelmia tuottaa heikentynyt myynti, tuotteen saaminen ulkomaanmarkkinoille tai muuten vain kaivataan coachingia, niin meillähän on nämä minun, ja monien yrittäjien ylistämät konsulttipalvelufirmat. (viittaan taas pariin aiempaan blogimerkintääni)
No hyvä on.. varmaan on olemassa konsultteja, jotka osaavat asiansa ja laskuttavat vain sen, mikä on tarpeellista. Onhan juristitkin useinmiten ihan suoraselkäistä kansaa, käytettyjen autojen kauppiaita ja puhelinmyyntifirmojen pomoja unohtamatta.

Lähes kaikkien yrittäjien sähköposteihin tulee mainospostia. Esimerkkejä löytyy ihan asiallisten ja potentiaalisten yhteistyökumppaneiden tervehdys/mainoskirjeistä aina joutavanpäiväisiin ja ylihintaisiin konsultti-tiesmikä-seminaareihin ja internetmarkkinointiroskaposteihin.

Puhelin soi välillä tiuhaankin tahtiin ja melkein voi arvata kun kysytään "kuka teillä vastaa markkinoinnista?" että puhelinmyyjähän se siellä.. Monesti kyseessä voi olla ihan fiksukin ehdotus mainostilasta alan lehdessä/tms. julkaisussa kohtuulliseen hintaan ja jos sen hetken tilanne antaa periksi, kannattaa mainos suunnitella ja laittaa painatettavaksi. Omien palveluiden mainostaminen ei koskaan ainakaan ole pahitteeksi. Ei kannata myöskään aliarvioida messu/liikelahjakrääsän arvoa, jos se sillä hetkellä tarpeellista ja siihen on varaa.

Röyhkeyden huippu ovat vaihtoehtoisesti myyjät, jotka aloittavat puhelinmyyntimantransa: "ja onko firma **********? soitan hakupalvelu Koijaa Apinaa-00666:sta ja katson että nämä tiedot meidän rekisterissä nyt täsmäävät.." keskustelu jatkuu yleensä näin: "ja tämä teidän sopimus meidän rekisterin kanssa on nyt sitten seuraavan vuoden..". Jos ei viimeistään tässä vaiheessa älyä keskeyttää, ne vuorenvarmasti lähettävät vähintään 100€ laskun ja siinä on yrittäjälle taas kädenvääntöä kerrakseen.

Mutta tässä vaiheessa sanon sen, ettei vika välttämättä ole myyjässä. Omakohtaisiin kokemuksiini verraten voin kertoa, että firmat useinmiten laativat tietyt "Spiikit" puhelinmyyjille, jotka sitten epätoivoisina ja rahan toivossa toistavat päivittäin näitä mantroja kaikille mahdollisille yrittäjille, jotka nyt puhelimeen vastaavat.
Monesti tämän tyylisen alan "yrittäjät" ovat nimenomaan sitä roskasakkia, jotka saavat töihin joko kokemattomia tai sitten epätoivoisesti työtä/toimenkuvan muutosta hakevia ihmisiä.
Näidenkin firmojen taustalla ovat yrittäjät, mutta heissä nimenomaan on se ero, että he ovat unohtaneet ne arvot, jotka kantavat hyvää ja pidettyä yrittäjää eteenpäin: ahkeruus, hyvät käytöstavat, kunnioitus, oikeudenmukaisuus ja positiivisuus. Vaihtoehtoisesti he eivät vain viitsi noudattaa niitä. Kuten eivät noudata muutenkaan mitään työlainsäädäntöön liittyviä pykäliä vaan vetelevät hatusta ihan omia sääntöjä ja touhu on mitä on.

Nämä yritykset lupaavat tähtitieteellistä palkkaa, älyvapaita luontaisetuja ja pelkkää noususuhdanteista urakehitystä työpaikkailmoituksissaan. On hyvä toki boostata omaa yritystä hyvänä ja mielenkiintoisena paikkana, mutta rajansa kaikella, sillä valheella on aina lyhyet jäljet. Lopputuloksena on yleensä protestilista, lauma vihaisia ex-työntekijöitä ja oman maineen menetys.


Yritysten taustalla on aina ihmiset, työn- ja tulostentekijöiden taustalla on ihmiset ja me ihmiset olemme kaikki samanarvoisia ja samalla viivalla. Uhkakuvat maailman ja Euroopan tulevaisuudesta ovat todellisia, joten pidetään yhtä, pyritään parhaan mukaan pitämään huolta toisistamme, olimme sitten duunareita, yksilöitä ja pomoja, jotta saamme leivän (jopa mantelileivän) pöytään vielä ensi vuosikymmenelläkin.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille tänne eksyneille lukijoille!

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Olen vihdoin ilmoittautunut autokouluun, noin kymmenen vuotta jäljessä muista ikätovereistani. Teoriatunnit ovat jo takana, joten pääsin tällä viikolla tunaroimaan auton rattiin.
Voitte kuvitella lähes kaiken kokenut (ja vähän liikaakin nähnyt) kolmekymppinen ja huonohermoinen suhari pääsee munaamaan itsensä liikenteessä. Ensimmäinen ajotunti suoritettiin ihan melkeinpä kotikonnuilla Sveitsin lähellä. Harjoiteltiin liikkeelle lähtöä ja vaihteiden vaihtamista, joka ei nyt ihan niin sulavasti suju vieläkään. Ajaminen ja ohjaaminen sen sijaan.. no sanotaan ettei nekään nyt ihan niinkuin elokuvissa mene. Tai Strömsössä (perkeleen etevät suomenruotsalaiset...!).


Paniikki meinaa aina iskeä silloin, kun tarvitsee painaa kytkin pohjaan ja vaihtaa vaihdetta. Etenkin kun auto sammuu niille sijoilleen ja muilla liikenteen liikkujilla palaa vati. Liikkeellelähtöä olisi syytä harjoitella.


Sinänsä ajotavassani ei kuuleman ole moitteen sijaa, muuta kuin että ajan ylinopeutta ja poltan päreeni kohtalaisen herkästi. Kuulun ilmeisesti niihin, jotka nostavat nopeasti kytkintä kun joku asia ei miellytä. Ihan tosielämässäkin, uskokaa tai älkää. Ja kytkin+vaihteidenvaihto on edelleen hakusessa.. Johtuuko iästä vai salilla kohtalaisen hyvin nollatusta aivokapasiteetista?


Milloin muuten tietää ajavansa liian lähellä tien reunaa? No viimeistään silloin kun posauttaa pari aurauskeppiä kumoon auton peilillä. Miten tehdään mäkilähtö? Ensin ajetaan muutama kilsa ylinopeutta maantiellä, käännytään risteyksestä ja vaihdetaan vaihdetta sillä seurauksella että auto pysähtyy. Sitten nolona ja paniikissa käynnistetään autoa, nostetaan kytkin liian aikaisin ylös, painetaan kaasua ja sammutaan taas. Mutta ei hätää, kiire loppuu siinä vaiheessa kun muut kohtuullisen vittuuntuneet kanssa-autoilijat kaahaa ohitsesi.
Entäpä vilkun käyttö kääntyessä? No ei kannata käyttää, sehän voi kulua. Ja jos ajotunnin päätteeksi pitää vielä palata sorvin ääreen, ajetaan ylinopeutta niin ollaan nopeammin perillä.


Hyvin menee mutta menköön..

Henri Elias Nissinen 14.03.2006 54cm 4310g

Olen tähän asti käyttänyt aikaani ruotimalla kaikkea negatiivista tai muuten vain vittuillut ilmiöille ironiseen sävyyn. Johtuneeko syyskauneudesta vai mistä, ajattelin kertoa elämäni tärkeimmästä ihmisestä. Ei. Se ei ole minä, ei John Travolta, Juha Veijonen eikä myöskään Johnny Depp, juu eikä Charlize Theron. Ei sentään Alice Cooper tai Billy Idol. Voin toki omistaa heille ihan oman englanninkielisen ylistysblogin, kunhan saan aikaiseksi.

Se on minun poikani Henri, joka on maailman hienoin nuorimies.

Vuosi 2005 syksy. Istun lääkärin vastaanotolla ja tuijotan epäuskoisena työpaikkalääkäriä, joka kertoo minun olevan raskaana. Olin voinut huonosti aamupäivisin, kuukautiset olivat tulleet ihan normaalisti ja vietin aika itsekeskeistä ja railakasta elämää.. eli pahoinvoinnin olisi toki voinut laittaa alkoholin ja univajeen piikkiin. Sitäpaitsi helleaalto ja vatsatautiepidemia riehui parhaillaan joka paikassa. Olihan melkoinen yhdeksän kuukauden mahatautisankkeri tiedossa.

Se oli ensimmäinen hetki kun todellakin olin kiinnostunut omasta hyvinvoinnistani, sillä kyseessä ei ollut enää niinsanotusti minäminäminäminäminä jeejee eikä kukaan muu. Heitin tupakat roskikseen, myin punaviinit työkaverilleni ja ostin kaappiin järkeviä ja terveellisiä välipaloja. Raskausaikana voin paremmin kuin aikoihin, heräsin aamulla ihanan levänneenä, söin joka ikinen aamu aamiaisen, tutkailin vauvakirjoja ja tuntui, että olisin voinut syleillä koko maailmaa. Huolimatta siitä, ettei tämä ollut mitenkään suunniteltua, näin vain kävi.

Yhden asian sanon kaikille, jotka haukkuvat lastani harhalaukaukseksi, säälivät, että tulin siinä elämäntilanteessa raskaaksi, tai ihan muuten vain olivat pahoillaan puolestani. Harmittelevat, että menin naimisiin melkein viimeisilläni raskaana ja vieläpä silloin aika railakkaan bailuhirmun kanssa. Jos en olisi saanut poikaani, olisin kuollut viinaan, syömishäiriöön, lääkkeisiin tai ihan niiden kaikkien yhteisvaikutukseen. Jos minulla ei olisi kokemusta tuosta ajasta ja perhe-elämästä, en tajuaisi elämästä mitään.Joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven.

Henrin laskettu aika oli 14.03.2006, tiistai-päivä. Lähdin maanantaina 13. päivä kaupungille ostoksille. Tein viime hetken vauvahankintoja, ostin itselleni kosmetiikkatuotteita, sillä kaikki oli lopussa, kovat pakkaset, enkä tiennyt milloin pääsisin rauhassa ostoksille seuraavan kerran. Kotiin tullessani ihmettelin, miksi hengästyin portaissa niin kovasti, vaikka asuimme toisessa kerroksessa. Nostin ostokseni keittiön pöydälle ja sitten tulikin lapsivesi.

Sairaalassa vietimme yli vuorokauden, ennenkuin meidät kiidätettiin leikkaussaliin ja minut nukutettiin, koska mikään puudutusaine ei enää tehonnut siinä vaiheessa. Henri syntyi keisarinleikkauksella tasan laskettuna päivänä 14.03.2006 kello 20:37.

Heräsin heräämössä ja kuulin kuinka hoitajat keskustelivat jotain keskenään huoneen toisessa päässä. En saanut kunnolla ääntä ja köhisin jotain epämääräistä. Hoitaja tuli luokseni ja totesi että olen hereillä.. Halusin tietää, oliko se poika ja itkikö se paljon.. enempää en siitä hetkestä kunnolla muista. Ajattelin että jumaliste. Mulla on poika :)

Siitä nyytistä on kasvanut iso poika. Onhan se nyt iso mies, kun ikääkin on se peräti viisi vuotta. Kuudesosa vanhan äitinsä iästä.

Henrin maailma koostuu musiikista, piirtämisestä, tehtäväkirjoista, palapeleistä, pyöräilystä, haaveista, leikistä, uinnista ja poika on armoton suklaafriikki. Jotenkin on myös sellainen tunne, että tuo poika tekee jonkun älyttömän maailmanympärimatkan ainakin kerran elämässään.

Henri on ihmisenä sellainen, josta on vaikea olla pitämättä. Henri on kohtelias, huumorintajuinen, erittäin empaattinen ja huomaavainen nuori mies. Ihmettelenkin mistä ne geenit on oikein peräisin.. En tosin yhtään ihmettele, mistä tulee se ärhäkkä teräväkielisyys, hurtti huumori ja umpihullu poikkitaiteellisuus. Tai hymykuopat ja suuret silmät.

Henri on horoskoopissa Kalat. Kalat tunnetusti eivät tunne aikaa, eivät normeja vaan elävät hetkessä. Täysillä. Niin tekee Henrikin, toisinaan se on raivostuttavaa, etenkin, kun on saanut vanhemmikseen kaksi Skorpionia. Kaavoihinsa kangistuneita itsepäisiä kyrmyniskoja, jotka rypevät kyynisyyden ja katkeruuden suossa.


Jonain päivänä Henri on aikuinen mies. Toivon sydämestäni, että rakas lapseni säilyttää sen lapsenmielisen hyväntuulisuuden sydämessään. Olisi samalla järkevä ja vahva, mutta kuitenkin herkkä ja hassu. Eikä koskaan ikinä antaisi elämän katkeroitttaa, koska jokainen auringonnousu tietää uuden alkua.

Tämän kirjoitti ei aina niin pullantuoksuinen äiti. Mutta äiti joka rakastaa poikaansa koko sydämestään, joka komentelee, nalkuttaa ja nipottaa, minkä ehtii, muttei koskaan tee sitä pahalla. Me vanhemmat olemme useinmiten oikeassa.. no.. vaikka olisimmekin väärässä.

Syksyinen sunnuntai..

Hyvää päivää vain kaikille.


Olen intohimoinen lenkkeilijä, on vain ajan kysymys, kun minulla on siippa jolla on samanlainen tuulipuku kuin minulla ja viuhdomme menemään pitkin rämeikköjä sauvat tanassa.
Syysilmassa lenkkeily piristää mukavasti. Keväällä lenkkeillessä on varottava askeleitaan, koska lumi ei ole paikon sulanut ainakaan Sveitsin maastoissa. Sitäpaitsi joka paikassa haisee koiranpaska.
Kesällä on kuuma ja hyttyset imevät kuiviin. Talvella kaikki lenkkipolut on täynnä maanisia ja seinähulluja hiihtäjiä.

En ole aina ollut hiilaritietoinen ja hypermaaninen himoliikkujanatsi. Mutta kun joitakin vuosia takaperin totesin peilistä katsoessani, että näytän lihavalta joka kulmasta, oli pakko tehdä jotain. Vaatekaupoissa ei kokomerkinnät meinannut riittää ja vaaka oli kuin Aston Martin.. kiihtyi nollasta sataan ja ylikin alle sekunnissa. Ja olen tosiaan huikeat 160cm pitkä. Voitte arvata, että näytin kävelevältä lihapiirakalta. Kaikilla mausteilla.

Päädyin Atkinsin ruokavaliolle, jota fiksailemalla sain oman ruokavalion säädettyä itselleni sopivaksi. Ja ei, en syö kilotolkulla kananmunia ja ämpärillistä pekonia joka päivä, vaan korvaan valtaväestön rakastamat leivät ja perunat kasviksilla tai leivon mantelileipää. Tämä on helpompaa kuin moni asiaan perehtymätön uskoisikaan.

Yksi mitä sain muodonmuutoksen myötä kokea oli se että aloin saada huomiota niiltäkin, joille olin ennen pelkkää paskaa. Olihan se aluksi ihan mukava saada kuulla olevansa kaunis, mutta hiljalleen minullekin valkeni se, että minulla ei satakiloisena ollut lainkaan ihmisarvoa. Olin lihankappale(laardilla höystettynä) ja olen sitä edelleen(vähemmällä laardilla höystettynä). Kovin moni, joka ei vastaavaa ole koskaan kokenut, on aina ollut joko hoikka kuin pajunvitsa tai sitten lihava kuin maataloustukiainen, ei osaa kuvitellakaan että se olkapäälle taputtelu ja ihastelu alkaa jossain vaiheessa tökkimään.
Olin vielä tilanteessa, jossa työskentelin julkisessa myymälässä ja ihmiset aina yhdistivät siihen yhteen ja samaan paikkaan. En voinut välttyä kyselyiltä ja päivittelyiltä. Aloin jossain vaiheessa toivoa että olisin taas läski. Ettei kukaan kyselisi ja kiinnittäisi huomiota.
Seuraavana oli vuorossa ahdistus. Aloin kuvitella ihmisten katsovan minua arvioiden, olenkohan mahtanut lihoa. Kyselyitä: "vieläksää oot sillä dietillä?".

Voi luoja, miten tekikään mieli kuristaa yksi akka joka ensin töissä kysyi minulta jostain tuotteesta. Aloin esitellä ja selittää kyseisen juoman käyttötapoja kun se nauta keskeytti minut ja sanoi kaverilleen "nii hei tää on se nainen joka on laihtunut 40 kiloa" samalla sivellen olkapäätäni. Lopetin esittelytilaisuuden niille sijoille ja painuin takahuoneen kautta tupakalle. Perkele, hankkisi elämän ja pitäisi paskaiset näppinsä irti minusta.

Aloin maanisesti urheilla. Laskin kaloreita, proteiineja, hiilihydraatteja ja vauhkosin mittanauhan kanssa vaa'alla. Pelkäsin tuottavani pettymyksen paitsi läheisilleni, myös itselleni lihoamalla takaisin samoihin mittoihin(mikä ei ole mahdollista näillä elämäntavoilla). Toisaalta, olen tuottanut pettymyksiä niin monesti, ettei se ketään yllättäisi.

Minulla oli kielletyt ja sallitut ruoat, ei lihaa, minimaalisesti maitotuotteita, pääasiassa kasviksia, eikä hiilareita ja tärkkelystä. Liikuntaa joka päivä, juoksumatolta ei poistuta ennenkuin on määrätty määrä kaloreita palanut. Ruoka paahdetaan tai haudutetaan uunissa, mahdollisimman vähillä rasvoilla. Unohtamatta proteiineja jotka sain jauheena, raejuustosta ja maitorahkasta. Ajattelin että kontrolloin hyvin syömisiäni, minut hyväksytään ja olen ansainnut rakkauden ja hyväksynnän. Ruoskin itseäni joka ikinen päivä kaikesta mitä tein. En osaa tehdä mitään oikein.. mutta minä olen pian täydellinen, kukaan ei hauku läskiksi ja Fineli on minun raamattuni!

Kaikki tämä masensi minut ja tein välillä typeriä päätöksiä, en ollut läsnä lapseni elämässä, olin huono vaimo ja kaikin puolin vittumainen ja koppava ämmä. Nyt käyn taistoa itseäni vastaan ja yritän parhaani mukaan korjailla niitä virheitä, joita tein äitinä lapselleni ja ennenkaikkea.. minun piti olla itseni paras ystävä ja sairastutin itseni sen sijaan että olisin vaalinut itseäni ja elämääni.. mitä teinkään itselleni.

Think twice.

Tyrk tyrk tyrkky!!

Meidän maailmaamme säestää keltainen lehdistö. Viihdeteollisuus tekee isot rahat lahjattomien ja yksinkertaisten ihmisten kustannuksella.
Mikä meitä vaivaa, kun ostamme lehtiä, luemme nettiuutisia, pengomme tietoja ja verenhimoisina mässäilemme ihmisten tragedioilla? Onko se niin, että elämme niin pahoinvoivina hyvinvointiyhteiskunnassa, että tarvitsemme kohublondeja, kohunäyttelijöitä, salarakkaita, kohuohjaajia ja pornoprinsessoja pönkittääksemme omaa egoamme? Ennen riitti Miss Suomi, kaunarit ja Matti Nykänen. Nyt on BB, lemmenkipeät aikamiehet, silikonit, Lothar, "Tanssiryhmät" ja luoja ties mitä..

Laita viestiä Ikelle, mene Tuurin kyläkauppiaan luo jatkoille, ota silikonit ja poseeraa Hymylle, hae BB:hen tai mihin hyvänsä tosi-tv:hen ja jos oikein vaikeaksi menee, tee Lotharin kanssa aikuisviihdepätkä. Myy sielusi Seiskalle, kerro kaikki ja olet valmis paketti. Sitten voitkin perustaa tanssiryhmän ja levyttää. Vaikket osaisi laulaa, kyllä studiotekniikan pojat hommansa osaa. Sen ovat todistaneet niin Matti Nykänen, Johanna Tukiainen, Marika Fingerroos ja flopanneet Idolstähdet. Jossain vaiheessa voit päästä niittämään mainettasi tasokkaassa keskusteluohjelma Maria!:ssa.

Minäkin olen tirkistelijä, tykkään selvästi juoruamisesta ja hiljaa yksin piilossa naureskella eräiden kohujulkkisten blogeja. Tässä. Minä kerron sen kaikille, luen Johanna "Luis Vutton, kakstonnii" Tukiaisen, Martina "Ulosottomies tykkää tästä" Aitolehden ja Saana Uimonen-Parviainen-Uimonen-seksikissa-titityyn blogeja. Miksi? Koska olen utelias ja oma elämä on ilmeisen sisällyksetöntä. Olen ilkeä kusipää, kun luen traagisten ihmisten tarinoita vaaleanpunaisesta hattarasta ja tiedän varsin hyvin, että elämä on kaikkea muuta. On aika siis heittää tekopyhyys hevon vittuun ja hakea popcornia.
Seuratkaamme sivusta, kun Tukiaiset tuhoavat terveytensä viinalla, roskaruoalla ja pillereillä. Tehdään aaltoja viimeistään siinä vaiheessa kun jompikumpi on kuollut. Kun Martinan ulosottovelat kasvavat, eikä se nuori kolli jaksa kauaa kollageenilla ja silikoneilla kyllästettyä tätiä katsella. Nauretaan paskaisesti viimeistään silloin, kun huultentäyttö menee vituiksi, rahat loppuu, lapsi isällään ja joutuu muuttamaan takaisin äidin luo. Mässäillään oikein huolella, kun parikymppinen Saana Parviainen sekoilee kilpaa ikälopun ja umpihullun miehensä kanssa ja filosofoi elämän viisauksia. Kuten että minun ikäisiä naisia ei kukaan viitsi katsella. *istuu keinutuoliin muistelemaan menneitä*
Odotellaan taas jännityksellä tositv-tähtiä, joista paljastuu että ovat olleet Lotharin kanssa "sillai", minkä ei pitäisi yllättää ketään kun fakta on se, että mies on kyntänyt puoli Suomea. Missä helvetissä on BB-Henna, se plastiikkakirurgimainos? Entä Janita Janatuinen, toinen plastiikkakirurgimainos?

Eiköhän jompikumpi taas kohta pyllistele Hymyn laatujulkaisussa..

TV-sarjan aineksia..

Irtisanouduin SYD:in* palveluksesta hyvin nopeasti Pietarin reissun jälkeen. Kävi ilmi, että tilitoimiston poju, sanotaan häntä Keijo Ilmaseksi, oli yrittänyt laskuttaa minun myytyjä koulutuksia asiakkailta etukäteen. Vaikka koulutukset olisi olleet vasta syksyllä.. inhimillisiä virheitä sattuu, kuten että laskutetaan etukäteen syksyllä tehtävistä töistä. Ja onhan se niinkin, että Pauli Koijarin, tuon gourmet-tietoisen jyhkeän miehen ja toimitusjohtajan SYD:in taustalla täytyy elää jollakin. Ellei joku tiivistelistoihin erikoistunut firma satu maksamaan poikkeuksellisen isoja matkalaskuja vahingossa. Ainahan voi toki jättää kouluttajan ja työntekijän palkkiot maksamatta, niin saa kaviaaria blineilleen.
Tässä vaiheessahan Hans Sikanen oli liuennut Fredrikinkadulle City Dealin leipiin HR-päälliköksi. Fygyt taskuun ja naureskellen golfaamaan, kipi kipi.
Keijo Ilmasella oli menestyvä tilitoimisto Keken Rahapesula Oy, jonka päämiehinä olivat nämä legendaariset SYD ja MediaVitsi Oy. Keijo piti itseään hyvin älykkäänä nuorena miehenä, hän kertoi muunmuassa ettei oikein viihtynyt koulussa, koska oli niin masentavaa opetella itsestäänselviä asioita. Keijolla kävi myös hyvä pulla Pietarin reissulla. Hän tapasi yökerhossa Lemminkäinen Oy:n toimitusjohtajan, joka suhteellisen selvinpäin kolmelta yöllä ojensi Keijolle käyntikorttinsa ja pyysi heille töihin. Liekö Lemminkäinen Oy osoittautui Keijon huippuälyn huomioonottaen liian masentavaksi työpaikaksi, sillä Keijokin kipitti Hansin siipien suojaan City Dealin leipiin ja jätti rahapesul... tilitoimistonsa niille sijoilleen.

Tässä vaiheessa Kauko Kesänen väläytteli ideaa MediaVitsin kaltaisesta myyntitykkien taivaasta, joka perustettaisiin Keski-Uudellemaalle. Kesä-Heinäkuun taitteessa minä, kolme miehekkäästi hikoilevaa salskeaa ja komeaa urosta, sekä Kauko aloimme tyhjentämään Hyvinkään toimistoa ja siirtämään kamoja uusiin liiketiloihin. Kauko lempeällä ja nallekarhumaisella tyylillään kertoili meille visioitaan tulevasta liiketoiminnasta. Jolla ei saatana ollut edes rahoitusta valmiina. Meillä kenelläkään ei ollut hajuakaan milloin eka liksa tulee tilille! Mutta.. jokatapauksessa ajatukset ja ideat olivat kuin auringonkukkapellolta.
Ja tärkeintähän on uskoa itseensä, etenkin jos kukaan muu ei ota sinua vakavasti.
No.. Kauko "sairastui vakavasti", ei voitu tehdä työsopimuksia. Kauko matkusti avokkinsa kanssa Kreetalle. Ei voitu remontoida liiketiloja.. eikä edelleenkään tehdä niitä vitun sopimuksia.
Sitten mitta täyttyi. Rahat finaalissa ja kohtalaisen iso kyrpä otsassani laitoin Kaukolle viestiä että voi tunkea sateenkaari- ja auringonkukkavisionsa perseeseensä, että minä en ainakaan ole messissä. Saman tekivät nämä muutto-Hunksitkin. Veikkaanpa että ainakin yhdellä heistä oli vieläkin isompi kyrpä.. otsassa.

Viikot kuluivat, lähdin hermolomalle merenrantaan Viron puolelle. Aloitin työt perheyrityksen palveluksessa vastaten myynnistä ja markkinoinnista ja kaikesta mahdollisesta. Kuten sanoin, toimenkuvani on laaja, mutta vaikutusvaltani pieni. Se on ihan hyvä niin, minua tuskin kukaan täysijärkinen pomo edes palkkaisi.

Syyskuussa sain merkillisen viestin Kaukolta. Kaukolla oli kova hätä, sillä viesti käski minua soittamaan pikaisesti. Hetken mietiskeltyäni ja visioituani läskin tummumista, otin puhelimen ja naputtelin Kaukon numeron. Samalla mietin, notta miksei Kauko ollut itse soittanut minulle.. liekö saldoraja ummessa.
Kaukon asia koski taannoista Pietarin "kontaktoitumisreissua". Siellähän oli tosiaan ollut tapetilla eräs Ovilistafirma ja tarkoitus esitellä tuotteet isolle porukalle kansainvälisiä rakennusfirmojen edustajia. No meidän lisäksi siellä oli kolme venäläistä, joita kiinnosti niin paljon, että käyttivät koko ajan omien töidensä hoitamiseksi. Ovilistafirman markkinointipäällikkö oli haistanut Pauli Koijarin touhuissa palaneen sian kylkiviipaleen käryä. Matkalaskut olivat poikkeuksellisen suuria ja kaupan kauppaa ei ollut tullut. Ei Virossa, ei Latviassa, ei Liettuassa, ei edes Venäjällä... Ihme kyllä, siinä saattaa käydä mielessä että Koijari käyttää firman rahoja huvireissuihin. Mutta onneksi Paulilla oli paljon kontakteja, joista tarinaa iskiessä saisi aikaa voitettua..
Annoin Kaukolle luvan antaa yhteystietoni Ovilistafirman miehelle ja menikö viittä minuuttia ja kännykkäni pauhasi Petri Nygårdia. Ei muutakuin sarvet esiin ja vastaamaan. Kävimme juurta jaksaen läpi Pietarin matkan tapahtumia. Koijari oli hoitanut toimeksiantomatkallaan myös SYD:in asioita, omia bisneksiään(jotka ei tasan päivänvaloa kestä).
Koko vyyhti oli alkanut, kun Ovilistafirman tuotantopuolelle oli tullut puhelu, jossa sanottiin vientipäällikön (tuolloin Pauli Koijari) olevan epäluotettava. Soittaja oli ollut mies. Jotenkin jäi sellainen fiilis, että Kauko Kesänen olisi saattanut olla soittaja, sillä oli aiemmin jo ilmaissut kiinnostuksensa vientipäällikön tehtäviin. Minulla ei ole todisteita, mutta olosuhteet huomioon ottaen..

Kun irtisanouduin SYD:in palveluksesta ilmaisemalla kirjaimellisesti mielenkiintoni olevan perin vähäistä kusettajafirman palveluksessa työskentelyyn, ei siihen ottanut kukaan mitään kantaa. Keijo Ilmanen paiski töitä City Dealilla niin, ettei ehtinyt edes verokorttiani palauttamaan.Mitä tulee koulutuksiin, jotka olin myynyt,  SYD:in sivut oli suljettu, joten teimme kouluttajan kanssa niin, että koska hänellä olisi muutenkin saatavia SYD:illä, voisi hän laskuttaa nämä koulutettavat yritykset omiin nimiinsä. Niinhän se järkevästi menee ja kaikki saavat rahansa varmasti.

Koulutukset pidettiin, kouluttaja kritisoi ja inisi järjestelyistä yms.  Asian ajatteleminen aiheuttaa päänsärkyä joten se siitä.

Sain kolmisen viikkoa sitten kouluttajalta puhelun. Pauli Koijari oli lähestynyt kouluttajaa puhelinvastaajan ja postin välityksellä. Kyse oli maksamattomista koulutuksista ja niiden perimisistä. Pauli Koijari syytti kouluttajaa sopimusrikkomuksesta ja uhkaili virkavallalla. Että se perhanan kouluttaja kehtaakin periä omia saataviaan!
Minähän sitä omiin nimiin laskuttamista ehdotin.. Miksei Koijari soittanut minulle? Miksei Koijari laittanut viestiä sähköpostiini? Vai onkohan niin, että Koijari tietää minun tietävän, ettei ne hänen liiketoimet päivänvaloa kestä..? Tietääköhän Pauli Koijari, että hänen tarinansa on lopussa..? Tietääköhän Sikanen ja Ilmanen, että tämä blogi on olemassa. Minä en huutele nimimerkkien takaa, sillä kannatan rehellistä peliä. Jätän nimet mainitsematta, sillä jokaisella on syynsä toimia kuten toimii. Vältän ehkä sillä myös herjaussyytteet ja muut hankaluudet.

Jos teistä kolmesta herrasta yksikään löytää tänne ja tunnistaa itsensä ja kaverinsa, uhkailkaa miten haluatte.. minä tässä en ole rikollinen.  Ei ole ne kouluttajat ja työntekijät, joita kusetitte. Ei se perheellinen mies, kahden pienen lapsen isä, jonka pelkäsin sekoavan hetkenä minä hyvänsä rahahuolista. Ei se kaunis nainen, jota huijasitte ja nöyryytitte kuukausitolkulla Höyläämötien toimistolla. Ei me Sales Academy-"opiskelijat". Ei se graafikkokundi, joka tuhlasi lahjojaan ja aikaansa teidän paskaprojekteissa.  
Minä en pelkää teidän prätkäjengejä ja mafiosoja. Tunkekaa ne sinne, missä teidän bisnekset kukoistavat, siellä ei päivänvalo pääse yllättämään.

Olen puhunut.

Lakia, rikosta ja erikoisia persoonia.

Nettiä pläräillessä silmiini osui juttua taannoisesta rikoksesta Tallinnan keskustassa. Nuori mies ampui ja paloitteli rikostoverinsa keskustassa sijaitsevassa asunnossa. Pojat olivat keksineet jännän tavan ansaita rahaa syöpäsairaiden lasten kustannuksella.
Kuvien ja katseen perusteella kyseessä on pesunkestävä psykopaatti. Sen verran muikean synkkä katse oli kaverilla lehtikuvien perusteella..
Samainen kaveri perusti firmoja eri nimillä, "möi" yrityshakemuspalveluita ja lähetteli perusteettomia laskuja eri firmoihin. Nämä laskut saivat lempinimen "Pönkäleet".
Moni rikoshistoriaharrastaja varmaankin osaa yhdistää jutun ja päätekijän.

Jutusta tuli mieleeni omakohtainen kokemus vähän vastaavanlaisesta tapauksesta. No tässä tapauksessa en usko, että kukaan rötöstelijöistä sentään ketään ampuisi, saati paloittelisi. Henkiset traumat he tosin jättivät moniin, mutta se nyt tuskin heitä niinkään hetkauttaa.

Suomen laissa on yksi epäkohta yritysten perustamisen suhteen. Jos edellinen firma ei toimi, voit aina perustaa uuden, uudella nimellä ja yritystunnuksella. Ja aivan sama, jos edellisessä puljussasi on verot maksamatta ja velkaa vaikka minne, ei sillä ole väliä niin kauan kuin firmaa ei haeta konkurssiin. Eikö näin?
Asiassa on puolensakin.. jos ei yritys pyöri, voit aloittaa alusta, ja mikäli teet voittoa, haet vanhan konkkaan ja maksat uuden firman tuotoilla vanhoja velkoja pois ja olet taas kohta vapaa. Edellyttäen että saat rahoituksen uudelle firmalle,edellyttäen myös että liikeideasi on jotain muuta kuin konsulttipalvelua ja joutavaa nettimarkkinointia tms. höpönhöttöä nollakassalla.
Joskus tosin käy niinkin, että joku vittuuntunut velkoja voi hakea toimimattoman ja varattoman firmasi konkurssiin. Mutta siitä ei olekaan kuin nousu ylöspäin ja toivottavasti siinä oppii edes jotain. Kaikki ei opi. Kun ei halua. Kun on sydämeltään liikemies. Ja nero. Kyllä kyllä.. köyhyys ja rikkaus on vain asennekysymys! Myyntialallakin mediaanipalkka on 4500 euroa! On on! Kun on positiivinen asenne itseään kohtaan niin kyllä sitä sitten riittää tarmoa perustaa vaikka uusi pulju, palkata jengiä katteettomilla lupauksilla, pistää jenit taskuun ja nauraa koko matka pankkiin.. tai golfaamaan.

Aijai.. No mutta asiaan.. Keväällä nousujohteinen ja huikea työurani Alkossa tuli tiensä päähän. Sanotaan näin, että asiat riitelivät, eivät ihmiset(mitä vittua tuokin tarkoitti?).
Etsiskelin töitä ja myönnän... hieman epätoivoisestikin. Ei oikeastaan ollut järkeä enää kuluttaa itseään työssä, jossa kokoajan vain vitutti enemmän. Niinpä oli aika siirtyä työhön, jossa voi ilokseen todeta että vituttaa aivan helvetisti.
Löytyi vahingossa erään konsulttitoimiston ilmoitus Sales Academy-koulutuksesta, jossa koulutettaisiin työn ohessa myynti- ja markkinointitehtäviin. Totesin, että mielenkiintoista, sillä ala on kiehtova ja käyn kouluakin kaupallisella puolella. Koulutukseltani olen viittä vaille merkonomi. Jos koulutuksesta tulee vieläpä palkkaakin, se sopisi mulle erinomaisen hyvin.
Firmalla, kutsutaanko sitä nyt vaikka SellYourDreamsFinland Oy* , eli SYD Finland* . SYD:in idea oli siis seuraavanlainen: heillä oli MIELETÖN määrä asiakasyrityksiä (no ainakin potentiaalisia asiakasyrityksiä) jotka tarvitsisivat myynnin huippuja omiin myyntitiimeihinsä. SYD kouluttaisi tekijät ja tekijät kävisivät asiakasyrityksissä töissä. SYD:illä oli huippukonsultteja, jotka hoitaisivat myyntikoulutuksen työntekijöille ja firmat maksaisivat palkan SYD:in kautta työntekijälle/opiskelijalle.

Kun aika meni eteenpäin, haistoin palaneen käryä. Otin asioista selkoa ja pengoin nettiä aina tilaisuuden tullen. SYD:in "asiakasyrityksiä" olivat esimerkiksi eräs loisteputkifirma, jota tosin ei ole edes rekisteröity mihinkään. Unohduksiahan sattuu. Toinen firma oli tyhmiä nettimarkkinointiratkaisuja tarjoava konkurssin partaalla heiluva mainostoimisto. Kutsukaamme sitä vaikka MediaVitsi Oy:ksi. Referenssejä olivat mainosnäytöt golfkentille, joilla kalasteltiin hölmöjä ja snobeja asiakkaita firmoille ja sitten oli virtuaalikauppakeskus, jossa sai sitten oman puljun logon esille. Kävijöitä sivuilla taisi olla ehkä 100 vuodessa.. siinä sitä näkyvyyttä kerrakseen.
Yllättäen SYD:in, MediaVitsin ja tämän loisteputkiyrityksen (kutsutaan sitäkin vaikka Valopäät Finland Oy:ksi) taustalla heilui sama mies, joka tuli tunnetuksi mm. Smart Contactista. Legendaarinen telemarkkinointiyritys, joka paisui paisumistaan ja lopulta tukehtui omaan mahdottomuuteensa.
Eipä hätää, tarmokkaana miehenä, kutsukaamme häntä Hans Sikaseksi, perusti uuden firman kavereiden kanssa. Taas samat mokat ja firma meni nurin että humpsahti. Tässä vaiheessa Hansin kaveri oli lähtenyt muihin tehtäviin, mm. myymään lanteet vispaten kapselikahvia.
Mutta reipas Hans nosti päänsä ylös mudasta ja taas mennään, perustettiin jälleen uusi firma, tämä MediaVitsi Oy. Tähän saatiin myös yksi kaveri nimeltä Kauko Kesänen.
Samoihin aikoihin ProPartnersilta saatiin häiskä nimeltä Pauli Koijari. Enempää en tiedä miten ja milloin, mutta tästä hedelmällisestä yhteistyöstä syntyi firma SellYourDreams Finland Oy. Sen palveluksessa oli ilo olla.. jännitystä piisasi. Päivät kului Hyvinkään toimistolla joko tuijotellen ikkunasta ja miettien mitä vittua seuraavaksi tapahtuu. Vaihtoehtoisesti myin puhelimitse ylihintaisia koulutuspaketteja. Kerran siellä kävi Pauli Koijari kertomassa, ettei Sikasella olisi ollut oikeutta palkata minua. Toisinaan Kauko Kesänen kävi siellä haukkumassa kollegoitaan ja maalailemassa sateenkaarivisioitaan.
Kävin Pietarissa "kontaktoitumassa" Pauli Koijarin, tilitoimiston pojan, yhden venäläiskonsultin ja potentiaalisen asiakasyrityksen työntekijän kanssa. Tiesin tuolloin jo asioiden laidan hyvinkin pitkälti, mutta pidin tämän omana tietonani ja otin matkan melkoisen rennoilla fiiliksillä.

Jatkosta ja taustoista kerron mielelläni myöhemmin... aamulla lähden syysmyräkän keskelle punttilenkille, joten nukkukaahan rauhallisesti.


*( blogissa esiintyvien yritysten ja henkilöiden nimet on muutettu herjaussyytteiden, tappouhkausten ja muuten vain oman perseeni pelastamisen takia)

Rakkauteni. Työ.

No heipä hej taas kaikille

Ei hajuakaan kuinka moni tätä on vielä itseni lisäksi on käynyt lukemassa. Blogini täyttää peräti vuorokauden, olisihan sen pitänyt jo olla googlen kärkisijoilla??
Noniin leikki sikseen..
Tulin hetki sitten töistä kotiin. Tarkoitus olisi käydä vielä puntilla ja ehkä pikku lenkillä, niin omatuntoni on taas puhdas kuin vastasyntyneen takapuoli.
Voisinkin valaista, mitä työtä olen tehnyt aiemmin ja kuinka ihmeessä olen tässä. Urani huipulla. Vastailen puhelimiin, teen mainossähköposteja, huolehdin markkinoinnista sen kaikessa mielenkiintoisessa monimuotoisuudessaan. Yritys, jossa minä olen töissä, tuo maahan ramppeja, terapiapyöriä ja muita liikuntarajoitteisten ja vammaisten apu- ja tukivälineitä.
Vaikka olenkin pelkästään myynti/mainospelle, olen sitä hyvän asian vuoksi. Meidän tuotteita ei kukaan halua vapaaehtoisesti. Mutta se, joka sellaisen saa, on ikionnellinen, koska pienellä yksinkertaisella asialla voi olla elämääkin suurempi muutos. Ne asiat, jotka sinulle tai minulle ovat helppoja ja itsestäänselviä, vaatii toiselta aikaa ja suunnitelmallisuutta. Ajattelen sitä asiaa useinkin..
Aloitin urani ravintolan keittiössä pilkkomalla salaattivihanneksia. Muistan ne kesäaamupäivät, kun pilkoin koneella menemään kaalia, kurkkua, retiisejä..silppusin pienellä veitsellä tomaattilohkoja, valutin oliiveja,joiden liemi haisi venäläiselle katuviemärille, pilkoin fetajuustoa, jota inhosin yli kaiken.. mutta olin poikkeuksellinen lapsi. Minulla oli taskurahaa, joka oli ansaittu työllä. Hankin siellä rautaisen itseluottamukseni joka ilmenee vain ja ainoastaan keittiössä ja juhlia järkätessä.
Olen kartuttanut työkokemustani myös turvallisuus- ja vartiointialalla. Olin vuoden töissä Suomen Rautatiemuseolla valvojana. Kävi siellä joskus jopa neljä asiakasta. Yhtäaikaa. Ja kerran jouduin kunnolla väijymään kameroita, kun eräs isukki tyttärineen patsasteli siellä piha-alueella, etteivät vaan menisi piharakennuksiin maksamatta sisäänpääsyä ensin. Kaikenlaisia koijareita sitä..
Kävin ulkomaillakin töissä.. Se on pitkä ja hullu tarina kaikessa kummallisuudessaan. En edes viitsi lähteä ruotimaan, tulee pian kunnianloukkaussyyte niskaan. Riittää kun kerron, että se oli Itävallassa. Maa joka tunnetaan mm. jodlauksesta, Adolf Hitleristä, Mozartista ja kellarissa kasvatetuista lapsista.
Lisäksi tein ansiokkaan työrupeaman lentokentän business-loungeissa ja congressikeskuksessa sekä ravintoloissa. Toimin alunalkaen äippälomasijaisena ja siitä sitten ura urkeni heittopussiksi ja jokapaikan höyläksi. Lopulta minulta ei edes kysytty, jos piti jäädä pidempään, koska minähän jäin muutenkin. Oli hienoa tuntea itsensä tarpeelliseksi ja ennenkaikkea itsestäänselväksi. Ja kun oikein paiski töitä, saattoi saada aterialipukkeenkin.
Siitä paikasta jäi hyviä asioita. Preppasin kielitaitoni, sain työskennellä vaihtuvassa kansainvälisessä ympäristössä ja paljon hyvää työkokemusta, josta on ollut myöhemminkin hyötyä. Opin myös tekemään 18 tuntisia työpäiviä. Unohtamatta burn-outia ja lievää taipumusta tuuri/kaappijuopotteluun. On trendikästä kertoa saaneensa joskus burn-outin. Se onkin tämänpäivän muoti-ilmiö kuten naisten biseksuaalisuuden toitottaminen. Olen siis virtaviivaisen trendikäs. Loppuunpalamisesta selvinnyt biseksuaali. Kiitos Hel-Va.
Toinen loputtoman pitkä työrupeama oli Alkossa. Vieläpä oman kotikaupunkini Alkon myymälässä. Tein kahdeksan vuotta työtä jolla ei ole mitään tarkoitusta. Mutta sieltäpä tuli pomminvarma juomakulttuurikoulutus. Tiedän viinien ja ruoan sinfonian, ymmärrän viskienkin päälle, tiedän mitä voin tarjota jälkiruoan kanssa. Ja käykö aperitiivina kuiva vai makea kuohuviini. Itseasiassa, työskennellessäni alkossa, voin todeta ettei työn ja harrastusten yhdistäminen ole koskaan ollut niin helppoa.
Alkon hierarkia on vailla vertaa, sen tietää jokainen alkolainen. Meillä oli myymäläpäälliköt, sitten aluepäälliköt ja sitten on vielä henkilöstöpäällikkö jne. Jos sattuu paskempi mäihä ja saat myymäläpäälliköksi sivistymättömän hobitin, voi urakehitys tyssätä siihen. Etenkin jos osoitat päällikölle tyytymättömyytesi eriarvoisesta kohtelusta, ulkonäön arvostelusta, taipumuksesta pikkutyttöihin ja työ- ja esimiestehtävien laiminlyömisestä. Alkosta sain senkin arvokkaan opetuksen. Se nimittäin on se, miten en ikinä kohtele minun työntekijöitäni.
Meillä oli ihan hyvä pomo, huumorintajuinen ja syyllistyi vain ajoittain ylilyönteihin.
Jos joitain asioita vihaan, ne on mielistely, epäoikeudenmukaisuus ja kaksinaamaisuus. Syyllistyn itsekin kritisoimaan toisia selän takana. Mutten toisaalta koskaan viitsi sanoa mitään mitä en sanoisi päin naamaakin.
Pääsin Alkon jälkeen hetkeksi kokeilemaan, millaista on trendikkään, dynaamisen ja ennenkaikkea omasta mielestään suoraselkäisen konsulttifirman palveluksessa. Tarina on niinkin veikeä, että kirjoitan siitä jossain vaiheessa vielä ihan oman osan.

Noniin, eiköhän tämä ollut tältä erää tässä.

Ensimmäinen merkintä 12.10.11

Hei vaan kaikki tänne eksyneet yökyöpelit, nettikyylät ja elämättömät vempulat!


Olen tämän blogin kirjoittaja. Ekassa blogimerkinnässä voisin kertoa jotain joutavaa itsestäni, sikäli kun se nyt ketään mitenkään kiinnostaa..
Mun nimeni on Paula, asun masentavassa nukkumalähiössä nimeltään Hyvinkää. Kaupunki on tunnettu muunmuassa pesäpallosta, pyramidikirkosta, Hopealyhdystä, paloittelusurmista ja laittomista ampuma-aserikoksista. On täällä jotain hyvääkin, Sveitsin ulkoilumaastot, jossa hyvällä säkällä voi bongata puukkoa heiluttavan itsensäpaljastajan ja asumiskustannukset ovat vielä ihan kohtuuhinnoissa. Täällä voi harrastaa monenlaista harrastusta. 
Jokaiselle hyvinkääläiselle on jotain. On corollapillurallia perjantaisin, kesäisin kirjaston nurmikkoalue jossa voi juopotella ja kuseksia omenapuiden siimeksessä. On bar Zoom biljardipöytineen, jossa tapaa porukkaa laidasta laitaan, kuten kleptomaaneja, pilleripurkin pyörittäjiä tai muuten vain oravanpyörästä hypänneitä elämäntapaintiaaneja. 
On meillä pari elokuvateatteriakin joihin elokuvat tulevat jopa ihan ajallaan nykyisin. Ennen ne tuli kuukauden viiveellä ensi-illasta. 
Toki meillä järjestetään myös erilaisia tapahtumia, joissa kukaan ei käy.. siis jos olutfestareita ei lasketa. Pikku vinkki olutharrastajille, siellä voi maistella eri laatujakin. On Lapinkultaa, sekä nelosena että kolmosena. Wau.
Tässä vaiheessa moni on jo varmaankin siirtynyt seuraavaan blogiin, harva ymmärtää Hyvinkään kauneutta ja kiehtovuutta kaikessa vasemmistolaisuudessaan.

Kuka minä sitten olen? Olen piakkoin kolmekymppinen, ja ei, minun synttäreillä ei soi Frederik. Olen 5-vuotiaan näsäviisaan pojanviikarin ainakin useinmiten ylpeä äiti. Perheessämme on myös mies, joka ei suostu lähtemään kulumallakaan vaan pitää sitkeästi hammasharjansa kylppärissäni ja pesettää sukkansa minun pesukoneessani. Lisäksi epäilen, että hän myös syö jääkaapistani ruokia, koska ne häviää mystisesti aina kun olen käynyt kaupassa.
Harrastan liikuntaa suhteellisen säännöllisesti. Käyn salilla, lenkillä, tanssimassa ja uimassa. Ja siltikin minulla on pömppömaha ja jenkkakahvat. Lisäksi tykkään kirjallisuudesta, hyvistä elokuvista, ruoanlaitosta ja viineistä.. no siinä ne tulikin, miksi minulla on ne jenkkakahvat ja pömppömaha.
Työskentelen perheyrityksen palveluksessa konttorirottana. Asemani ja työnkuvani on laaja, mutta vaikutusvaltani aika pieni. Ehkä parempi niin, sillä olen todellisuudessa kouluttamaton, epäpätevä pölkkypää.


Tämä minun pitkäveteinen, rönsyilevä ja tympeämielinen blogini sivaltaa tämänpäivän ilmiöitä, käsittelee elämäntapoja, perusarkea ja juhlaa. Olen pahoillani, jos pilaan vittuilullani ja sanansäilän heiluttelulla jonkun päivän. Minuun saa olla yhteydessä ja blogia sopii kommentoida vaikka sieltä nimimerkin takaa, jos pelkäätte että tulen takaoven lasista ruskeassa hupparissa astalon kanssa, kuten eräässä laajaa julkisuutta saaneessa murhamysteerissä.


Syksyistä illanjatkoa!