Rakkauteni. Työ.

No heipä hej taas kaikille

Ei hajuakaan kuinka moni tätä on vielä itseni lisäksi on käynyt lukemassa. Blogini täyttää peräti vuorokauden, olisihan sen pitänyt jo olla googlen kärkisijoilla??
Noniin leikki sikseen..
Tulin hetki sitten töistä kotiin. Tarkoitus olisi käydä vielä puntilla ja ehkä pikku lenkillä, niin omatuntoni on taas puhdas kuin vastasyntyneen takapuoli.
Voisinkin valaista, mitä työtä olen tehnyt aiemmin ja kuinka ihmeessä olen tässä. Urani huipulla. Vastailen puhelimiin, teen mainossähköposteja, huolehdin markkinoinnista sen kaikessa mielenkiintoisessa monimuotoisuudessaan. Yritys, jossa minä olen töissä, tuo maahan ramppeja, terapiapyöriä ja muita liikuntarajoitteisten ja vammaisten apu- ja tukivälineitä.
Vaikka olenkin pelkästään myynti/mainospelle, olen sitä hyvän asian vuoksi. Meidän tuotteita ei kukaan halua vapaaehtoisesti. Mutta se, joka sellaisen saa, on ikionnellinen, koska pienellä yksinkertaisella asialla voi olla elämääkin suurempi muutos. Ne asiat, jotka sinulle tai minulle ovat helppoja ja itsestäänselviä, vaatii toiselta aikaa ja suunnitelmallisuutta. Ajattelen sitä asiaa useinkin..
Aloitin urani ravintolan keittiössä pilkkomalla salaattivihanneksia. Muistan ne kesäaamupäivät, kun pilkoin koneella menemään kaalia, kurkkua, retiisejä..silppusin pienellä veitsellä tomaattilohkoja, valutin oliiveja,joiden liemi haisi venäläiselle katuviemärille, pilkoin fetajuustoa, jota inhosin yli kaiken.. mutta olin poikkeuksellinen lapsi. Minulla oli taskurahaa, joka oli ansaittu työllä. Hankin siellä rautaisen itseluottamukseni joka ilmenee vain ja ainoastaan keittiössä ja juhlia järkätessä.
Olen kartuttanut työkokemustani myös turvallisuus- ja vartiointialalla. Olin vuoden töissä Suomen Rautatiemuseolla valvojana. Kävi siellä joskus jopa neljä asiakasta. Yhtäaikaa. Ja kerran jouduin kunnolla väijymään kameroita, kun eräs isukki tyttärineen patsasteli siellä piha-alueella, etteivät vaan menisi piharakennuksiin maksamatta sisäänpääsyä ensin. Kaikenlaisia koijareita sitä..
Kävin ulkomaillakin töissä.. Se on pitkä ja hullu tarina kaikessa kummallisuudessaan. En edes viitsi lähteä ruotimaan, tulee pian kunnianloukkaussyyte niskaan. Riittää kun kerron, että se oli Itävallassa. Maa joka tunnetaan mm. jodlauksesta, Adolf Hitleristä, Mozartista ja kellarissa kasvatetuista lapsista.
Lisäksi tein ansiokkaan työrupeaman lentokentän business-loungeissa ja congressikeskuksessa sekä ravintoloissa. Toimin alunalkaen äippälomasijaisena ja siitä sitten ura urkeni heittopussiksi ja jokapaikan höyläksi. Lopulta minulta ei edes kysytty, jos piti jäädä pidempään, koska minähän jäin muutenkin. Oli hienoa tuntea itsensä tarpeelliseksi ja ennenkaikkea itsestäänselväksi. Ja kun oikein paiski töitä, saattoi saada aterialipukkeenkin.
Siitä paikasta jäi hyviä asioita. Preppasin kielitaitoni, sain työskennellä vaihtuvassa kansainvälisessä ympäristössä ja paljon hyvää työkokemusta, josta on ollut myöhemminkin hyötyä. Opin myös tekemään 18 tuntisia työpäiviä. Unohtamatta burn-outia ja lievää taipumusta tuuri/kaappijuopotteluun. On trendikästä kertoa saaneensa joskus burn-outin. Se onkin tämänpäivän muoti-ilmiö kuten naisten biseksuaalisuuden toitottaminen. Olen siis virtaviivaisen trendikäs. Loppuunpalamisesta selvinnyt biseksuaali. Kiitos Hel-Va.
Toinen loputtoman pitkä työrupeama oli Alkossa. Vieläpä oman kotikaupunkini Alkon myymälässä. Tein kahdeksan vuotta työtä jolla ei ole mitään tarkoitusta. Mutta sieltäpä tuli pomminvarma juomakulttuurikoulutus. Tiedän viinien ja ruoan sinfonian, ymmärrän viskienkin päälle, tiedän mitä voin tarjota jälkiruoan kanssa. Ja käykö aperitiivina kuiva vai makea kuohuviini. Itseasiassa, työskennellessäni alkossa, voin todeta ettei työn ja harrastusten yhdistäminen ole koskaan ollut niin helppoa.
Alkon hierarkia on vailla vertaa, sen tietää jokainen alkolainen. Meillä oli myymäläpäälliköt, sitten aluepäälliköt ja sitten on vielä henkilöstöpäällikkö jne. Jos sattuu paskempi mäihä ja saat myymäläpäälliköksi sivistymättömän hobitin, voi urakehitys tyssätä siihen. Etenkin jos osoitat päällikölle tyytymättömyytesi eriarvoisesta kohtelusta, ulkonäön arvostelusta, taipumuksesta pikkutyttöihin ja työ- ja esimiestehtävien laiminlyömisestä. Alkosta sain senkin arvokkaan opetuksen. Se nimittäin on se, miten en ikinä kohtele minun työntekijöitäni.
Meillä oli ihan hyvä pomo, huumorintajuinen ja syyllistyi vain ajoittain ylilyönteihin.
Jos joitain asioita vihaan, ne on mielistely, epäoikeudenmukaisuus ja kaksinaamaisuus. Syyllistyn itsekin kritisoimaan toisia selän takana. Mutten toisaalta koskaan viitsi sanoa mitään mitä en sanoisi päin naamaakin.
Pääsin Alkon jälkeen hetkeksi kokeilemaan, millaista on trendikkään, dynaamisen ja ennenkaikkea omasta mielestään suoraselkäisen konsulttifirman palveluksessa. Tarina on niinkin veikeä, että kirjoitan siitä jossain vaiheessa vielä ihan oman osan.

Noniin, eiköhän tämä ollut tältä erää tässä.