perjantai 28. lokakuuta 2011

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Olen vihdoin ilmoittautunut autokouluun, noin kymmenen vuotta jäljessä muista ikätovereistani. Teoriatunnit ovat jo takana, joten pääsin tällä viikolla tunaroimaan auton rattiin.
Voitte kuvitella lähes kaiken kokenut (ja vähän liikaakin nähnyt) kolmekymppinen ja huonohermoinen suhari pääsee munaamaan itsensä liikenteessä. Ensimmäinen ajotunti suoritettiin ihan melkeinpä kotikonnuilla Sveitsin lähellä. Harjoiteltiin liikkeelle lähtöä ja vaihteiden vaihtamista, joka ei nyt ihan niin sulavasti suju vieläkään. Ajaminen ja ohjaaminen sen sijaan.. no sanotaan ettei nekään nyt ihan niinkuin elokuvissa mene. Tai Strömsössä (perkeleen etevät suomenruotsalaiset...!).


Paniikki meinaa aina iskeä silloin, kun tarvitsee painaa kytkin pohjaan ja vaihtaa vaihdetta. Etenkin kun auto sammuu niille sijoilleen ja muilla liikenteen liikkujilla palaa vati. Liikkeellelähtöä olisi syytä harjoitella.


Sinänsä ajotavassani ei kuuleman ole moitteen sijaa, muuta kuin että ajan ylinopeutta ja poltan päreeni kohtalaisen herkästi. Kuulun ilmeisesti niihin, jotka nostavat nopeasti kytkintä kun joku asia ei miellytä. Ihan tosielämässäkin, uskokaa tai älkää. Ja kytkin+vaihteidenvaihto on edelleen hakusessa.. Johtuuko iästä vai salilla kohtalaisen hyvin nollatusta aivokapasiteetista?


Milloin muuten tietää ajavansa liian lähellä tien reunaa? No viimeistään silloin kun posauttaa pari aurauskeppiä kumoon auton peilillä. Miten tehdään mäkilähtö? Ensin ajetaan muutama kilsa ylinopeutta maantiellä, käännytään risteyksestä ja vaihdetaan vaihdetta sillä seurauksella että auto pysähtyy. Sitten nolona ja paniikissa käynnistetään autoa, nostetaan kytkin liian aikaisin ylös, painetaan kaasua ja sammutaan taas. Mutta ei hätää, kiire loppuu siinä vaiheessa kun muut kohtuullisen vittuuntuneet kanssa-autoilijat kaahaa ohitsesi.
Entäpä vilkun käyttö kääntyessä? No ei kannata käyttää, sehän voi kulua. Ja jos ajotunnin päätteeksi pitää vielä palata sorvin ääreen, ajetaan ylinopeutta niin ollaan nopeammin perillä.


Hyvin menee mutta menköön..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti