Syksyinen sunnuntai..

Hyvää päivää vain kaikille.


Olen intohimoinen lenkkeilijä, on vain ajan kysymys, kun minulla on siippa jolla on samanlainen tuulipuku kuin minulla ja viuhdomme menemään pitkin rämeikköjä sauvat tanassa.
Syysilmassa lenkkeily piristää mukavasti. Keväällä lenkkeillessä on varottava askeleitaan, koska lumi ei ole paikon sulanut ainakaan Sveitsin maastoissa. Sitäpaitsi joka paikassa haisee koiranpaska.
Kesällä on kuuma ja hyttyset imevät kuiviin. Talvella kaikki lenkkipolut on täynnä maanisia ja seinähulluja hiihtäjiä.

En ole aina ollut hiilaritietoinen ja hypermaaninen himoliikkujanatsi. Mutta kun joitakin vuosia takaperin totesin peilistä katsoessani, että näytän lihavalta joka kulmasta, oli pakko tehdä jotain. Vaatekaupoissa ei kokomerkinnät meinannut riittää ja vaaka oli kuin Aston Martin.. kiihtyi nollasta sataan ja ylikin alle sekunnissa. Ja olen tosiaan huikeat 160cm pitkä. Voitte arvata, että näytin kävelevältä lihapiirakalta. Kaikilla mausteilla.

Päädyin Atkinsin ruokavaliolle, jota fiksailemalla sain oman ruokavalion säädettyä itselleni sopivaksi. Ja ei, en syö kilotolkulla kananmunia ja ämpärillistä pekonia joka päivä, vaan korvaan valtaväestön rakastamat leivät ja perunat kasviksilla tai leivon mantelileipää. Tämä on helpompaa kuin moni asiaan perehtymätön uskoisikaan.

Yksi mitä sain muodonmuutoksen myötä kokea oli se että aloin saada huomiota niiltäkin, joille olin ennen pelkkää paskaa. Olihan se aluksi ihan mukava saada kuulla olevansa kaunis, mutta hiljalleen minullekin valkeni se, että minulla ei satakiloisena ollut lainkaan ihmisarvoa. Olin lihankappale(laardilla höystettynä) ja olen sitä edelleen(vähemmällä laardilla höystettynä). Kovin moni, joka ei vastaavaa ole koskaan kokenut, on aina ollut joko hoikka kuin pajunvitsa tai sitten lihava kuin maataloustukiainen, ei osaa kuvitellakaan että se olkapäälle taputtelu ja ihastelu alkaa jossain vaiheessa tökkimään.
Olin vielä tilanteessa, jossa työskentelin julkisessa myymälässä ja ihmiset aina yhdistivät siihen yhteen ja samaan paikkaan. En voinut välttyä kyselyiltä ja päivittelyiltä. Aloin jossain vaiheessa toivoa että olisin taas läski. Ettei kukaan kyselisi ja kiinnittäisi huomiota.
Seuraavana oli vuorossa ahdistus. Aloin kuvitella ihmisten katsovan minua arvioiden, olenkohan mahtanut lihoa. Kyselyitä: "vieläksää oot sillä dietillä?".

Voi luoja, miten tekikään mieli kuristaa yksi akka joka ensin töissä kysyi minulta jostain tuotteesta. Aloin esitellä ja selittää kyseisen juoman käyttötapoja kun se nauta keskeytti minut ja sanoi kaverilleen "nii hei tää on se nainen joka on laihtunut 40 kiloa" samalla sivellen olkapäätäni. Lopetin esittelytilaisuuden niille sijoille ja painuin takahuoneen kautta tupakalle. Perkele, hankkisi elämän ja pitäisi paskaiset näppinsä irti minusta.

Aloin maanisesti urheilla. Laskin kaloreita, proteiineja, hiilihydraatteja ja vauhkosin mittanauhan kanssa vaa'alla. Pelkäsin tuottavani pettymyksen paitsi läheisilleni, myös itselleni lihoamalla takaisin samoihin mittoihin(mikä ei ole mahdollista näillä elämäntavoilla). Toisaalta, olen tuottanut pettymyksiä niin monesti, ettei se ketään yllättäisi.

Minulla oli kielletyt ja sallitut ruoat, ei lihaa, minimaalisesti maitotuotteita, pääasiassa kasviksia, eikä hiilareita ja tärkkelystä. Liikuntaa joka päivä, juoksumatolta ei poistuta ennenkuin on määrätty määrä kaloreita palanut. Ruoka paahdetaan tai haudutetaan uunissa, mahdollisimman vähillä rasvoilla. Unohtamatta proteiineja jotka sain jauheena, raejuustosta ja maitorahkasta. Ajattelin että kontrolloin hyvin syömisiäni, minut hyväksytään ja olen ansainnut rakkauden ja hyväksynnän. Ruoskin itseäni joka ikinen päivä kaikesta mitä tein. En osaa tehdä mitään oikein.. mutta minä olen pian täydellinen, kukaan ei hauku läskiksi ja Fineli on minun raamattuni!

Kaikki tämä masensi minut ja tein välillä typeriä päätöksiä, en ollut läsnä lapseni elämässä, olin huono vaimo ja kaikin puolin vittumainen ja koppava ämmä. Nyt käyn taistoa itseäni vastaan ja yritän parhaani mukaan korjailla niitä virheitä, joita tein äitinä lapselleni ja ennenkaikkea.. minun piti olla itseni paras ystävä ja sairastutin itseni sen sijaan että olisin vaalinut itseäni ja elämääni.. mitä teinkään itselleni.

Think twice.